Uutiset
5.3.2010 9.13
Kristillisen kirjan viikko 22.-28.3.: Lapsella on oikeus kristillisiin kirjoihin
Tänä vuonna teemana on lapsen oikeus pyhään, ja samalla lapsen oikeus kristillisiin kirjoihin.
Pyhä on myös luterilaisen kirkon teema vuosina 2010–2012. Kirkko rohkaisee näin pyhän kokemiseen ja elämiseen.Kristillisen kirjan viikon järjestää Kristilliset kustantajat ry. ”Tuomme esiin rikasta ja vahvaa kristillistä perinnettämme, johon lapsi voi tutustua”, kertoo yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Merja Pitkänen.
Viikon aikana seurakunnat, kirjastot ja kirjakaupat järjestävät näyttelyitä ja erilaisia tapahtumia.
”Viikko on ekumeeninen: toivomme, että myös ortodoksisia ja katolisia kirjoja nostetaan esiin. Suomen kristillinen perinne saa monet kasvot”, Pitkänen sanoo.
Tapahtuman suojelija on Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri, isä Heikki Huttunen.
Kristilliset kustantajat ry edistää kristillistä julkaisutoimintaa. Se järjestää Kristillisen kirjan viikon vuosittain hiljaista viikkoa edeltävällä viikolla. Yhdistys järjestää myös Vuoden kristillinen kirja -valinnan syksyisin.
(Kirkon tiedotuskeskus 04.03.2010)
Lisätietoja:
Kristilliset kustantajat ry:n hallituksen puheenjohtaja Merja Pitkänen, 0400 480 909, merja.pitkanen@paiva.fi
http://www.kristillisetkustantajat.fi







Itälahdenkatu 27 A, 3 krs. 00210 Helsinki