Tämän sivun kirjoitukset

• Pyhäkoululeehti 1/2012: Juuret ja siivet
  
• Pyhäkoululehti 5/2011: Jos me rakastamme lasta, viemme hänet pyhän äärelle
  
• Pyhäkoululehti 4/2011: Parasta lapselle

Pyhäkoululehti 1/2012, pääkirjoitus

Juuret ja siivet

Lapsi tarvitsee juuret ja siivet. Kirjaimellisesti ajateltuna tämä on mahdotonta: Jos on juuret, ei voi nousta ilmaan. Jos on siivet, ei voi juurtua maahan. Kuitenkin lapsi tarvitsee molempia.
Juuret liittävät meidät maaperään, josta me kasvamme. On tärkeää tietää, kuka minä olen ja mihin minä liityn. Kysymys on identiteetistä, joka on elämän perusta. Se liittää meidät osaksi perhettä ja sukua sekä laajempaa ympäristöä. Elämme tietyssä paikassa ja tiettynä aikana, ja sen ymmärtäminen antaa omalle elämälle pohjan.
Samaan aikaan elämän peruspiirre on muutos. Me kasvamme koko ajan. Ympäristö ja olosuhteet muuttuvat aina nopeammin. Kohtaamme uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia kulttuureita. Ihmistä ajaa eteenpäin uteliaisuus, ihmettely ja oppimisen halu. Lapsi tarvitsee rohkeuden nousta omille siivilleen ja käyttää mahdollisuudet, joita elämä avaa.
Nämä asiat eivät ole vastakohtia, sillä hyvä ja vahva itsetunto antaa rohkeuden kohdata uutta. Kun tiedän, kuka minä olen, minun ei tarvitse pelätä muita ja erilaisia. Elämän moninaisuuden voi kokea rikkautena, kun se ei järkytä oman elämän perusteita.
Seurakunnassa lapsen kastaminen antaa pohjan identiteetille. Lapsi saa nimen, jolla häntä kutsutaan. Perhe ja suku kokoontuvat lapsen ensimmäiseen juhlaan ja siunaavat hänet. Lapsi liitetään seurakunnan yhteyteen. Taustalla kaikuu syvempi ja järkähtämätön ääni: ”Minä olen sinut nimeltä kutsunut. Sinä olet minun.”
Samaan aikaan kristillinen usko on kutsu muutokseen: ” Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne.” Usko suorastaan määritellään suuntautumisena eteenpäin ja uuteen: ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.”
Pyhäkoulu yhdistää nämä asiat. Se käyttää koeteltua kristillistä perinnettä ja Raamatun aineistoa maaperänä, johon lapsi voi juurtua. Samaan aikaan se tukee lapsen omaa elämää ja kasvua, jotta hän voisi nousta siivilleen ja löytää oman tiensä.
Perusta ja muutos. Juuret ja siivet! Lapsella, jolla on molemmat, on pohja elämälle ja hän on sisäisesti vapaa muuttumaan ja kasvamaan. Pyhäkoulu tukee parhaimmillaan molempia.

Lasse Halme

---

Pyhäkoululehti 5/2011, pääkirjoitus

Jos me rakastamme lasta, viemme hänet pyhän äärelle

Pyhä on ollut kaikkien huulilla viimeisten parin vuoden aikana kirkon yhteisen painopisteen vuoksi. Samalla on käynyt ilmi, että pyhästä ei saa helposti otetta, se pakenee määritelmiä ja karkaa käsistä.
Pyhä on kaksitahoinen asia, se tuo elämään syvyyttä ja arvoa, mutta pyhää voidaan myös käyttää lyömäaseena toisia vastaan.
Käsitys pyhästä on muuttunut aikojen kuluessa. Vanhan testamentin vanhimmissa osissa pyhä oli hyvin konkreettista, kuten yleensäkin muinaisten aikojen ajattelussa. Vuori oli niin pyhä,että sinne ei saanut nousta. Esine oli niin pyhä, että sitä ei saanut koskea.  jankohta oli niin pyhä, että silloin ei saanut tehdä työtä kuolemanrangaistuksen uhalla.
Näin konkreettiseksi ymmärretty pyhä antoi sen joidenkin ihmisten tai ihmisryhmien haltuun. He valvoivat ja käyttivät pyhän nimissä valtaa toisia kohtaan. Elämässä voitiin erottaa selkeästi pyhän alue ja maallinen alue. Tärkeäksi tulivat ulkoiset seikat, ei
sisäinen elämä. Vanhan testamentin profeetat alkoivat vaatia oikeudenmukaisuutta ja sisäistä aitoutta ulkokohtaisten muotojen sijasta.
Jeesus asetti lähimmäisen auttamisen selvästi tärkeämmäksi kuin
muotojen noudattamisen esimerkiksi sapatin noudattamista koskeneissa kiistoissa. Pyhää ei kohdata ulkoisissa esineissä, vaan Pyhän Hengen toiminnassa. Tämä on uudistavaa ja eteenpäin suuntautuvaa. Pyhä ei ole meidän hallussamme, vaikka olemme ja haluamme olla pyhän vaikutuspiirissä.
Pyhä on Jumalan salattu vaikutus ja elämään avautuva syvempi ulottuvuus. Se on perspektiivi, joka asettaa oman elämämme pyhän ja äärettömän eteen. Se kertoo samalla kertaa sekä pienuutemme että elämämme arvon pyhän yhteydessä. Vertauskuvallisesti ilmaisten pyhä on kuin auringon valo, joka siivilöityy puiden lehtien läpi. Se valaisee ja lämmittää, mutta se ei ole meidän vallassamme. Pyhä voidaan kohdata tavallisissa ja
arkisissa asioissa, mutta voimme myös tietoisesti hakeutua pyhän puhuteltavaksi jumalanpalveluksessa tai pyhäkoulussa.
Seurakunta on pyhän palvelija, ei hallitsija. Se ei alista eikä käytä valtaa ihmisiin. Se ei pidä itseään ja omaa toimintaansa pyhänä,vaikka se haluaakin olla pyhän vaikutuspiirissä. Elämän pyhyys on aina Jumalan pyhyyttä.
Pyhän kohtaaminen tekee meille hyvää. Se järisyttää elämän perusteita ja avaa elämään arvoa, hiljaisuutta ja rakkautta. Pyhä antaa elämälle perustan itsemme ulkopuolelta. Jos rakastamme lasta, viemme hänet pyhän äärelle.

---

Pyhäkoululehti 4/2011, pääkirjoitus

Parasta lapselle

Voivatko vanhemmat olla varmoja siitä, että seurakunnan toiminnassa lapsi on turvassa ja hyvässä hoidossa? Vastauksen pitäisi olla itsestään selvä, mutta viime aikoina olemme kuulleet tyrmistyttäviä uutisia siitä, mitä joissakin uskonnollisissa yhteisöissä on tehty lapsille. Valtaosin nämä eivät ole liittyneet seurakuntien omaan toimintaan, mutta ihmisten ajatuksissa asiat menevät helposti sekaisin.

Vanhemmat voivat tehdä sen johtopäätöksen, että kaikki uskonnollisuus on vahingollista ja lasta on suojeltava siltä. Siksi seurakuntien on tuotava entistä selvemmin esille toimintansa myönteinen ja rakentava sisältö.  Yhteisö ei saa koskaan mahdollistaa lasten vahingoittamista. Jeesuskin varoitti niitä, jotka aiheuttavat vahinkoa pienimmille.

Pyhäkoulussa lapsi halutaan tuoda pyhän äärelle, koska se rakentaa ja tukee hänen elämäänsä. Jokainen lapsi on arvokas Jumalan luomana. Tämä antaa pohjan hyvälle itsetunnolle ja toisten ihmisten arvostamiselle. Jokainen on luova ja lahjakas, ja voi tuottaa iloa toisille. Silloin voi kokea myös oman elämän rikkaana.

Lapsi on kokonaisuus. Laajassa mielessä turvallisuus kattaa fyysisen turvallisuuden lisäksi henkisen ja hengellisen turvallisuuden. Erilaisiin vaaratilanteisiin liittyvien turvallisuusohjeiden lisäksi seurakunnissa tarvitaan henkisen ja hengellisen turvallisuuden varmistamista.

Turvallisen hengellisyyden lähtökohtana on lapsen kunnioitus. Lasta tuetaan elämään omaa elämäänsä turvallisen uskon pohjalta. Turvallinen hengellisyys ei painosta eikä manipuloi. Se ei alista lasta ehdottoman auktoriteetin alle. Eikä se koskaan aiheuta lapselle fyysistä, henkistä tai hengellistä vahinkoa.

Lapsen kanssa toimiessaan aikuinen tarvitsee sekä intoa että taitoa. Lapsen elämän ymmärtäminen ja parhaat pedagogiset taidot auttavat löytämään toteutuksen, joka parhaiten palvelee lapsen elämää.

Pyhäkoulun laatutavoitteiden pitää olla korkeat. Jokaisen pyhäkoulua pitävän tulee sitoutua edistämään lapsen hyvää ja kehittää omaa osaamistaan tässä suhteessa. Silloin vanhemmille voidaan antaa turvallisuustakuu: tämä pyhäkoulu tukee lapsen elämää ja kasvua fyysisesti, henkisesti ja hengellisesti. Me haluamme antaa parasta lapselle.