Lapsen rukous

Uusi moderni tapa kysyä neuvoa kasvatuskysymyksiin on vierailu netissä ja siellä olevilla keskustelupalstoilla. Näillä palstoilla voi keskustella vertaisryhmän kanssa mieltä painavista kysymyksistä. Vanhemmuutta ja kasvatusta koskevilla keskustelupalstoilla voi pohtia myös rukousta ja rukoilemisen opettamista lapselle.

Useat palstalle kirjoittajat kyselevät toisiltaan sopivaa iltarukousta, jonka voisivat opettaa omalle lapselleen, lapsen lapselleen tai hoitolapselle. Iltarukous onkin Suomessa kaikkein yleisin rukousmuoto, joka lapsille opetetaan. Usein iltarukous kulkee perheissä perintönä, joka siirtyy äidiltä tai isältä lapselle. Tällainen tradition siirtäminen luo turvallisuutta ja jatkuvuutta lapsen elämään.

Perinteisen iltarukouksen voi opettaa jo aivan pienelle lapselle osana nukkumaanmenorituaaleja. Joissain perheessä iltarukous korvataan iltalaululla. Tärkeintä on hiljentyminen, läheisyys ja yhteinen toistuva rituaali, jota lapsi oppii odottamaan.

Erilaisia rukouksia

Lapsen kasvaessa rukouksen tai laulun sanat tulevat tärkeimmäksi ja lapsi pohtii sanojen merkitystä. Keskustelupalstan viesteistä näkyy, että perinteinen iltarukous Levolle laske on herättänyt monissa kirjoittajissa negatiivisia reaktioita. Rukouksessa pyydetään: ”Levolle laske Luojani, Armias ole suojani. Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota tykösi.” Monet kertovat, että rukous on pelottanut heitä lapsena sen viimeisen lauseen takia. He ovat pelänneet kuolevansa yön aikana. Jos tämä rukous on perheessä kulkeva rukous, vanhempien ja kasvattajien on selitettävä lapselle erikoiset sanat ja niiden merkitys. Kyseinen rukous liittyy kiinteästi aikaan, jolloin Suomessa lapsikuolleisuus oli tavallista. Silloin oli luonnollista valmistautua lapsen kuolemaan myös iltarukouksen turvin.

Sinänsä ei ole vaarallista, vaikka lapsi ei aina ymmärräkään kaikkia rukouksen sanoja. Lapsi nauttii rukouksen tunnelmasta, rytmistä ja rukoilijan tavasta lausua uusiakin sanoja. Jos rukoushetkessä vallitsee lämmin ja turvallinen ilmapiiri, eivät oudot sanatkaan pelota lasta.
 
Lapsen kasvaessa hänelle voi esitellä erilaisia rukouksia oman iltarukouksen lisäksi. Lapselle voi opettaa mummon rukouksen, kummin rukouksen ja Jeesuksen rukouksen eli Isä meidän. Isä meidän -rukous on hyvä tulla tutuksi jo pienenä, koska lapsi kuulee sen kirkossa käydessään. Jos hänelle on opetettu Isä meidän -rukous jo kotona tai päiväkodissa, niin lapsella on jo jotain ennestään tuttua kirkon jumalanpalvelukseen tutustuessaan. Aika monissa kodeissa ja päiväkodeissa lapselle opetetaan traditionaalisen rukouksen sijasta helppo ja lyhyt iltarukous, jota lapsi voi rukoilla muissakin tilanteissa.

Tällaisia rukouksia ovat esimerkiksi rukoukset ”Tule Jeesus lapses luo, armos, siunaukses suo. Tue pientä horjuvaa, ohjaa tietä oikeaa” tai ”Rakas Jeesus siunaa meitä, anna meille enkeleitä, siivelläsi meitä peitä, älä meitä koskaan heitä”.  Markkinoilla on useita lapsille tarkoitettuja rukouskirjoja, joista löytyy lyhyitä, yksinkertaisia rukouksia, joita pienikin lapsi ymmärtää.
 
Edellä esitetyissä esimerkkirukouksissa rukous kohdistetaan Jeesukselle. Jotkut vanhemmat haluavat mieluummin opettaa lapsensa rukoilemaan niin, että rukous kohdistetaan Jumalalle, Luojalle tai Elämän Ylläpitäjälle. Monikulttuurisuuden lisääntyessä Suomessa on kasvatuksellisesti perusteltua ohjata lapsia suuntaamaan rukous niin, että opettaa päiväkerhoissa ja tarhoissa rukouksia, joissa kohteena on meille kaikille yhteinen Elämän Ylläpitäjä. Tällöin emme rajaa rukousta vain tietynlaiselle Jumalalle, vaan jätämme tilaa lapsen henkilökohtaiselle jumalakäsitykselle.

Lapsen herkkyyttä ja hiljentymistä

Varhaiskasvatuksessa on paljon tilanteita, joissa lapselle voi opettaa laajempaa käsitystä rukouksesta kuin meidän melko rajoittunut iltarukouskulttuurimme. Rukous voidaan nähdä lapsen hiljentymisenä ja herkistymisenä näkemään ja kuulemaan sellaista, mitä äänekkäässä kulttuurissamme emme usein kuule. Rukous on paljon enemmän kuin sanoja. Se on hiljentymistä ja oman sisäisen äänen kuuntelemisen harjoittelua, ihmettelyä ja ihailua elämän mysteerien edessä ja yhteisöllisyyden ja yhteyden kokemista.

Pienillä lapsilla on sisäinen maailmansa ja herkkyytensä. Sofia Cavallettin mukaan pienet lapset kykenevät uppoutumaan hetkeen, osaavat ihmetellä ja ihailla, ja he ovat avoimia rakkaudelle. Alle kouluikäisillä lapsilla on aivan oma ajantaju. He saattavat seurata tunnin muurahaisten kulkua tai saippuakuplien elämää. Tällainen kyky avaa lapselle myös spiritualiteetin maailman, jossa hän voi ihailla auringonlaskua tai kynttilän lepattavaa liekkiä, kun hänelle tarjotaan mahdollisuuksia hiljentymiseen. Näissä hetkissä myös opetamme lapsia arvostamaan muunlaistakin tapaa elää kuin jatkuva kiire ja suorittaminen. Kiireettömyys ja hyvä sisäinen olo ovat arvokkaita asioita elämässä, joita haluamme vaalia.
 
Tarjoamalla lapselle mahdollisuuksia rukoukseen, tarjoamme hänelle myös ihmettelyn ja ihailun maailmaa. Lapset näkevät luonnon kauneuden usein herkemmin kuin aikuiset. Rukoilemisen ei tarvitse aina tapahtua kirkossa tai sisätiloissa. Metsä, niitty tai merenranta saattaa herkistää lasta rukoilemaan luonnon ja eläimien puolesta. Lapsen herkät aistit näkevät, kuulevat ja haistavat enemmän kuin meidän aikuisten. Tuli  ja vesi ovat elementtejä, joiden näkeminen herkistää lapsen mysteerin kokemiselle. Kristinuskossa ja juutalaisuudessa Jumala on läsnä maailmassa. Maailma on Jumalan luomistyön tulos ja heijastaa Luojaansa. Luomistöiden ihmettely ja ihailu johtavat usein iloon. Rukouskin saa olla iloista, keveää ja energiaa antavaa. Kehon käyttö, käsien taputtaminen ja tanssiminen voivat olla seurausta Luojan luomistöiden ihailusta ja niistä iloitsemisesta.
 

Aikuisen esimerkki

Lapsen kyky avautua rakkaudelle on pohjimmiltaan spirituaalinen kyky. Rukous voi vahvistaa rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jossa ihmisillä on yhteys erilaisista näkemyksistä huolimatta. Moraalin ja arvojen oppimisen tulee perustua rakkaudelle. Liian usein esitämme Jumalan tuomarina ja uskonnon moraalin vartijana. Kuitenkin kristinuskon perimmäinen sanoma on rakkauden sanoma, armo ja yhteisyys ihmisten kesken. Lapsi oppii tätä rakkautta lähimmiltä aikuisiltaan ja kasvattajiltaan. Varhaiskasvatuksen pedagogiikka ja teologia perustuvat rakkauteen. Pienten lasten kohdalla tätä rakkautta osoitetaan katsomalla lempeästi ja koskettamalla hellästi. Rukoushetkessä katseen ja kosketuksen merkitys on keskeinen. Ne avaavat lapsen sielun vastaanottamaan Jumalan rakkauden ja rakastamaan itse.

Rukous on tie lapsen spirituaalisten lahjojen ruokkimiselle. Kasvattajien tulee nähdä nämä lahjat lapsessa, suojella niitä ja ruokkia niitä. Kun lapsi osoittaa kykynsä uppoutua hetkeen, ihmetellä, ihailla ja rakastaa, me voimme tarjota hänelle hiljentymisen ja rukouksen kokemuksia. Aivan pienten lasten kohdalla sanat eivät ole niin tärkeitä, mutta esikoululaisen ja kouluikäisen lapsen kasvatuksessa tarvitsemme uskonnon antamaa sanastoa. Kun puhumme Jumalasta, otamme käyttöön meille tutun uskonnon kielikuvia. Nämä kielikuvat ovat läsnä myös kulttuurimme rukouksissa. Ne tuovat lapsen spiritualiteettiin yhteisöllisyyden näkökulman. Me yhdymme uskossamme ja rukouksessamme pitkään perinteeseen, joka on koiteltu ja jossa äitimme ja isämme ovat eläneet. Jokainen meistä voi tuoda tähän perinteeseen oman osuutensa ja henkilökohtaisen panoksensa. Lapsen opettaminen rukoilemaan on spiritualiteettikasvatusta, jossa lapsi saa välineitä sekä henkilökohtaisen sisäisen elämänsä hoitamiseen että yhteisön jäseneksi tulemiseen ja sen tradition jatkamiseen.

Kasvattajan rooli rukouksen opettajana on ennen kaikkea mallina oleminen pyhän edessä hiljentymisessä. Pyhä voi olla kaikille vähän erilainen asia. Syvästi uskonnollinen kasvattaja kokee rukouksen yhteyden pitämisenä Jumalaansa. Agnostikko tai ateisti saattaa hiljentyä muiden pyhinä pitämiensä asioiden edessä. Pyhiä asioita voivat olla uskonnollisten asioiden lisäksi esimerkiksi elämä itse, luonto tai ystävät. Eri tavalla uskovat ihmiset voivat aivan hyvin hiljentyä yhdessä. Erot uskon sisällöissä eivät näy hiljentymishetkessä.

Lapsi näkee ja vaistoaa ennen kaikkea kasvattajan aitouden rukoustilanteessa. Mitään kikkoja rukoukseen opettamisessa ei tarvita, tärkeintä on oma hiljentyminen. Rukoushetkeen voi valmistautua esimerkiksi joidenkin rituaalien avulla. Kynttilän sytyttäminen, kenkien riisuminen tai muut vastaavat toimet valmistavat lapsia ja aikuisia pyhän eteen tulemiseen. Esimerkillämme opetamme lapselle, että rukous on tärkeä ja erityinen tapahtuma, jota myös itse arvostamme.

Teksti: Kirsi Tirri
Kirjoittaja on uskonnonpedagogiikan professori Helsingin yliopistossa. Teksti on julkaistu aiemmin hieman pidempänä Pikkuväessä numero 2/2007.