LAPSEN TEOLOGIA

Syntyvä ihminen on ihmeellinen. Lapsi on puolueeton. Vain lapsilla on mahdollisuus elämän objektiiviseen arviointiin. He osaavat ilmaista, mikä tuntuu olevan oikein ja mikä väärin. He itkevät, jos heidän on jano tai nälkä. He ovat kauhuissaan, jos heitä satutetaan. He kauhistuvat äkkinäisiä liikkeitä ja kovaa ääntä. He karttavat epäaitoja aikuisia. Heidän kasvoiltaan näkee, miltä heistä tuntuu. He pyytävät leikkiin ja ihailevat itseään. He tietävät vaistomaisesti mikä ero on rukouksella ja toiveella. He ovat valmiita leikkiin, jonka kautta he voivat päästä osalliseksi sellaisesta, mihin he oikeasti eivät ole riittävän suuria ja taitavia. Lapset tietävät elävänsä toisten huolenpidon varassa.

Lapsi esimerkkinä

Asettaessaan lapsen esikuvaksi Jeesus haastoi meidät tehtävään, joka näyttää monille teologeille olleen yllättävän kova pala. Paavali puhui lapsesta esimerkkinä heikkoudesta ja ymmärtämättömyydestä, josta pitää kasvaa pois. Origenes kastroi itsensä. Eipä ollut enää lapsista tai himoista haittaa! Augustinus piti rintaa hamuavaa lasta esimerkkinä pahimmanlaatuisesta itsekkyydestä. Kirkot on komeudessaan rakennettu aikuisia ajatellen. Lapsille voi olla muita kasvatustiloja.

Ehkä me vasta nyt, kun aikuiset suuressa viisaudessaan ovat jättämässä Jumalan ja uskon kokonaan, käännymme katsomaan siihen suuntaan, johon Jeesus osoitti. Kysymys on nyt siitä, uskallammeko luottaa lapsen teologiaan. Uskallammeko luottaa siihen, että Jumala on sellainen, millaiseksi lapsi voi hänet ymmärtää. Uskallammeko huomata, että suhteessa Jumalaan me emme ole insinöörejä, jotka voivat asentaa toimivat yhteydet ja määritellä Jumalan. Me olemme lapsia, jotka voivat vain leikkien lähestyä Jumalan todellisuutta.

Aikuisten puheessa lapsen teologia edustaa holistisuutta, kokonaisvaltaisuutta. Nämä sanat vilahtavat nykyään usein niin teologien, psykologien, kasvatustieteilijöidenkin kuin lääkäreidenkin puheissa. Ihmisestä kiinnostuneilla aloilla tuntuu siis olevan innostusta taisteluun teknistyvää, sirpaloituvaa maailmaa vastaan. Taloudellisen edun alettua elää omaa ihmisen hyvästä vieraantunutta elämäänsä, on kiireesti huudettava apua ihmiselle.

Heikkojen asialla

Chileläinen Paolo Freire kiinnittää huomiota koulutuksen ja kasvatuksen poliittiseen luonteeseen. Hän puhuu sorrettujen teologiasta ja siitä, kuinka koulutuksen spiraalimainen vuorovaikutusrakenne muovaa sekä oppijaa että opettajaa. Oppija on aktiivinen merkitysten luoja. Siis lapsi ja lapsenkaltainen aikuinen on aktiivinen merkitysten luoja.

Mihin sitten lapsen teologia kiinnittää huomiomme? Ehkä paradoksaalista suhteessa aiemmin sanomaani on se, että lapset laittavat meidät kiinnittämään huomiomme heikkouteen, ymmärtämättömyyteen ja pienuuteen. Erona Paavalin ”lapset ovat vähäisiä” ajatteluun on kuitenkin se, että aikuiset ovat tässä lasten kanssa samalla viivalla. Myös aikuisten on tyydyttävä siihen, että heidän on jatkuvasti kasvettava. On elettävä sen kanssa, että vain harvat, jos kukaan meistä on todella hyveellinen. Heikkoluonteisuudessamme me tarvitsemme toisiamme ja Jumalaa ohjaamaan meitä. Aikuisuus ei ole viisauden tae. Aikuisen on vain kannettava vastuu tässä maailmassa. Jumalan todellisuudessa vastuu jää Jumalalle. Siksihän Jeesus jopa kuoli.

Myös kieli uusiutuu

Lapsen teologia haastaa uskonnollisen ajattelumme rohkeuteen ja avoimuuteen. Kirkon oppi, uskonnollinen kieli, jota käytämme, on kuollutta, jos se ei saa täsmentyä uusien sukupolvien elämänkokemuksen kautta.

Jos me kuvaisimme elämää täsmälleen samanlaista kieltä käyttäen kuin vanhempamme tai jos sanoisimme, että on olemassa vain sitä, mitä oli olemassa 2000 vuotta eläneiden ihmisten mielessä, meitä pidettäisiin hulluina. Ja vielä pahempaa – pettäisimme Jumalan meille antaman tehtävän ajatella. Joka sukupolvi saa perintönä sanoja, mutta joka sukupolvi muokkaa sanoille uuden sisällön havaintojensa kautta. Siksi lapsen teologia haastaa meidät katsomaan lapsen puhtain historiattomin silmin sitä, mitä uskosta voidaan nyt havaita. Mitä nyt tarkoittavat sanat armo ja synti? Mitä tarkoittaa neitseestä syntyminen? Mitä tarkoittaa Isä, Poika ja Pyhä Henki?

Lapsen kyky intuitiivisesti ymmärtää sanattomia viestejä vaatii teologeja hyväksymään sen, ettei uskonnollinen kieli ole vain lausuttavia ja kirjoitettavia sanoja. Uskonnon kieli on ensisijaisesti hiljaisuutta, ilmeitä, eleitä ja toimintaa. Symbolit helpottavat meitä uskonnollisten kokemusten muuttamisessa yhteisöllisiksi. Sanat ovat kirkkoa ja seurakuntaa varten. Yksi ihminen selviäisi Jumalansa kanssa hiljaisuudessa.

Aitouden haaste

Lapset reagoivat epäaitouteen alkamalla riehua tai yksinkertaisesti tekemällä jotain muuta. Lapset palkitsevat aitouden keskittymällä niin, ettei heitä häiritsisi, vaikka kirkko sortuisi ympäriltä. Jos esim. neitseestä syntymisellä on jokin tarkoitus, jolla on merkitystä nyt ja tässä, ei lapsen teologiaa taitava ihminen välttämättä vaivaa päätään sillä, onko se mahdollista vai ei. Jos tällaisen erikoisen syntymistavan merkitys ei ole olennainen, lapsen teologia hylkää käsitteen turhana. Näin yksinkertaista se on. Lapsen teologia ei aseta harhaoppisuussyytettä, jos oppi ei vastaa vanhaa kirjoitusta. Syyte tulee, jos opilla ei ole ymmärrettävää merkitystä.

Montessoripedagogiikkaan pohjaavan Godly Play -menetelmän isä, episkopaali pastori Jerome Berryman on kirjoittanut innostuneena lapsuuden teologiasta. Hän kertoo Raamatun kertomuksia rinnastaen Jumalan ja ihmisten välisen suhteen pikkulapsen ja aikuisen vuorovaikutukseen Kukkuluuruu-leikissä. Tapa, jolla lapsi voi heittäytyä piiloleikkiin vain siksi, että tietää aikuisen olevan lähellä, vaikka häntä ei näy, toteutuu hänen mielestään Raamatun henkilöiden elämässä. Elämä on uskovalle toisaalta Jumalan läsnäoloa ja toisaalta Hänen läsnäolonsa kaipausta. Välillä paetaan Jumalaa, mutta aina huomataan, että pako ei ole mahdollinen. Koko Jumala on kaikkialla. Tämä ajatus kantaa ihmistä vaikeuksienkin lävitse.

Berryman on rakentanut menetelmänsä niin, että siinä tietoisesti otetaan huomioon hiljaisuus ja eleet osana uskonnollista kieltä. Hän muistuttaa aikuista jatkuvasta itsetutkiskelusta. Oletko aidosti sisällä tässä kertomuksessa? Älä pelkästään esitä kysymyksiä! Älä näyttele ihmetteleväsi! On heittäydyttävä itse mukaan siihen, mihin tahtoo lapsenkin heittäytyvän. On kysyttävä itseltäkin. On osattava ihmetellä ilman tietoa valmiiksi annetusta oikeasta vastauksesta.

Jumalan Sanalle uskollinen kirkko

Siunauksen etiikka on kolmas tärkeä kohta Berrymanin teologiassa. Hän tavoittelee sitä, että aikuinenkin oppisi lapsen tavoin ymmärtämään riippuvuutensa itseään suuremmasta tai ehkä jopa yksinkertaisesti elämään itseään suuremmalta vastaanottaen ilman sen suurempaa pohdintaa tai yrittämistä.   Rintaa hamuava vauva ei edes osaa miettiä, että tässä sitä hamutaan. Lapsella on nälkä ja hän tietää näin tehdessään nälän katoavan. Hän ei osaa erottaa rintaa itsestään. Suurin osa aikuisista on unohtanut saavansa kaiken Elämältä. Moni meistä ei kutsu Elämää Jumalaksi. Jos Hän kuitenkin on, hän ruokkii ymmärtämättömyydestämme huolimatta. Siunauksen etiikka on sitä, että teemme Jumalan hyvyydestä itsellemme mallin. Niin kuin Hän on tehnyt meille, tehkäämme me toisillemme. Kukaan meistä ei elä ilman toinen toistemme hyvyyttä. Me voimme olla hyviä odottamatta vastapalvelusta tai kiitosta.

Lapsen teologian vakavasti ottaminen muuttaa kirkon. Se ei lisää toiminnan monipuolisuutta tai tee kirkosta hauskempaa paikkaa. Lapsen teologia laittaa kirkon leikkimään, mikä tarkoittaa olennaiseen keskittymistä. Leikki vaatii rohkeutta ja luovuutta ja se voi viedä meidät lähemmäs Jumalaa. Se voi saada ihmiset aidosti mukaan, sillä leikkiin innostutaan – siihen ei voi pakottaa. Organisaation toimivuutta tutkineen Peter Sengen mukaan ihmiset eivät vastusta muutosta vaan sitä, että heitä yritetään muuttaa ulkopuolelta ja väkisin. Kirkon ongelmaksi on jäänyt ajattelu: ”Tule sellaisena kuin olet, kunhan kohta olet samanlainen kuin me olemme”. Lapsen teologia antaa meille Jeesuksen opetukselle uskolliset ainekset luoda kirkko, joka on sekä uskollinen Jumalan Sanalle että ihmisen vapaudelle.

Lähteet:
Jerome W. Berryman The Complete Guide to Godly Play, Vol. 1.

Peter Schreinerin luento "Holistic education as a challence for modern education" Lapsityön ohjaajien ja teologien neuvottelupäivillä Naantalissa 29.3.2007

Teksti: Anita Ahtiainen