YHTEYDET YHTEISKUNNAN VARHAISKASVATUKSEEN

Lapsella on oikeus uskontokasvatukseen

Liukumäki
Lapsi toteuttaa spiritualiteettiaan
leikkimällä. Kuva: Futureimagebank
SLK:n perusajatuksena on tukea ja kunnioittaa jokaista lasta ja hänen persoonallista kasvuaan. Uskontokasvatus on osa ihmisyyttä ja ihmisyyteen kasvamista ja toisen ihmisen kunnioittamista.

Lapsi kasvaa kunnioittamaan ja hyväksymään itsensä ja toiset oman arkielämänsä keskellä. Uskonto ympäröi myös lapsen arjen.

Läheiset ja turvalliset ihmissuhteet luovat hyvän pohjan lapsen uskontokasvatukselle. Lapsi elää ja on läsnä voimakkaasti jokaisessa hetkessä. Vuorovaikutuksessa ympäristön ja ihmisten kanssa lapsi liittää asioita ja tilanteita kokemuksiinsa, tunteisiinsa ja käsiterakenteisiinsa.

Valinta lapsen hyväksi

Uskontokasvatus koskettaa lapsen kaikkia persoonallisia osa-alueita: fyysistä, emotionaalista, älyllistä ja spirituaalista. Kaikki nämä ovat koko ajan vuorovaikutuksessa toisiinsa, sillä lapsi kokee asiat kokonaisvaltaisesti.

Lapsi ymmärtää pyhyyden ja lähestyy hengellisyyttä omasta kokemuksestaan käsin. Hengelliselle kokemukselle on ominaista läsnäolo tässä ja nyt. Kokonaisvaltainen läsnäolo käsillä olevassa todellisuudessa on spritualiteettikokemuksen ydin. Lapsi toteuttaa myös spiritualiteettiaan, luontaista ominaisuuttaan, leikkimällä. Leikki on lapsen tapa elää ja toimia. Leikki on lapselle täyttä totta.

Varhaiskasvatusympäristö lapsen kasvun tukena

Työyhteisöllä on vastuu lapsen varhaiskasvatusympäristöstä päivähoidossa. Uskontokasvatuksessa on kysymys kokonaisvaltaisesta kasvatusasenteesta, jonka tulee olla luonteva osa arkielämää. Lapselle voi kasvaa terve identiteetti vapaassa ja turvallisessa kasvuympäristössä, jossa kunnioitetaan lapsen oikeutta lasta uskontokasvatukseen jo varhaiskasvatuksessa.

Uskontokasvatuksen toteuttamisessa painottuvat yhteinen kokeminen, keskustelu ja pohtiminen. Perinteet ja tapakulttuuri ovat keskeisiä, kuten pääsiäiseen ja jouluun liittyvät tunnelmat, tavat ja kertomukset. Pienten lasten kanssa käsiteltäviksi sopivia raamatunkertomuksia ovat muun muassa kertomukset Jumalan huolenpidosta ja Jeesuksen elämän keskeisistä vaiheista.

Varhaiskasvatusympäristössä lapsi saa kohdata uskonnollisia asioita ja ilmiöitä kaikkien aistiensa ja monipuolisen toiminnan kautta.