Vasu ohjaa ja opastaa – kuin keittokirja kokkia

Joko olet tutustunut tarkemmin Vasu-asiakirjaan eli varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin? Seuraavassa on tarkoitus avata sinulle Vasua ja sitä, miten asiakirja ohjaa valtakunnallisesti varhaiskasvatuksen sisällön toteuttamista.

Vasun sisältö koostuu lapsen hoidon, kasvatuksen ja opetuksen muodostamasta kokonaisuudesta. Se on suunnitelmallista ja tavoitteellista vuorovaikutusta ja yhteistoimintaa, jossa lapsen omaehtoisella leikillä on keskeinen merkitys. Lähtökohtana on varhaiskasvatuksen pedagogisten menetelmien hallintaan perustuva kokonaisvaltainen näkemys lapsen kasvusta, kehityksestä ja oppimisesta. (Vasu).

Vasu-asiakirja löytyy esim. Stakesin sivuilta osoitteesta: http://varttua.stakes.fi/FI/Sisallot/index.htm

LAPSI OPPII KOKO AJAN – SIKSI ORIENTAATIOT

Lapsi oppii koko ajan erilaisissa ympäristöissä ja tilanteissa. Hän imee pienestä pitäen sisäänsä vaikutteita ja havainnoi kaikkea ympärillä olevaa. Tähän ajatukseen perustuvat myös Vasun orientaatiot. Lapsi on aktiivinen oppija. Hän toimii vuorovaikutuksessa ympäristön ja ihmisten kanssa, käsittelee ja jäsentää tietoa olemassa olevien käsiterakenteidensa avulla. Vasussa varhaiskasvatuksen keskeiset sisällöt rakentuvat kuuden orientaation muodostaman kokonaisuuden varaan: matemaattinen, luonnontieteellinen, historiallis-yhteiskunnallinen, esteettinen, eettinen ja uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio.

Miten näin monet orientaatiot käytännön työssä toteutuvat? Orientaatioiden avulla lapsi suuntautuu uuteen ja alkaa vähitellen tarkastella mm. eettisiä ja uskonnollisia ilmiöitä osana elämänsä kokonaisuutta. Työssä tämä tarkoittaa sitä, että mahdollistat lapselle sellaiset välineet ja valmiudet toimia, joiden avulla hän pystyy ymmärtämään ja kokemaan maailman ilmiöitä. Käytännön työssä ei tarvitse rakentaa oppiainejakoa tai oppiaineiden sisältöjen opiskelua lapselle, koska kyse ei nyt ole lukujärjestystyöstä.

LAPSI ELÄÄ, EI SUORITA

Orientaatiot on tarkoitettu varhaiskasvatuksen työn kehykseksi. Sen avulla voi hahmottaa, millaisia kokemuksia ja ympäristöjä kannattaa etsiä, muokata ja tarjota lasten toimintaa varten. Lapsen elämä ja oppiminen konkretisoituu arjessa. Orientaatioiden aiheet ja sisällöt liittyvät lapsen arkeen ja konkreettisiin kokemuksiin. Niissä lapsi tekee omia havaintojaan ja muodostaa omia käsityksiään ja merkityksiään. Lapsi ei suorita elämää eikä varhaiskasvatuksessakaan opiskele tai suorita orientaatioiden sisältöjä tai oppiaineita. Vasun perusvire on lapsen omaehtoinen eläytyminen ja tutkiminen. Siksi tähän ajatteluun perinteiset aikuisjohtoiset opetusmenetelmät eivät luontevasti asetu. On kyse kokonaisvaltaisesta oppimisesta, eikä oppituokiokohtainen ajattelu sovellu orientaatiopohjaiseen lähestymistapaan. Lapsi itse on elämässään löytöretkeilijä!

VASU KEITTOKIRJANA

Vasussa uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio on tärkeä osa sen sisällöllistä orientaatioiden kokonaisuutta. Sitä ei saa eikä voi käsitellä yksittäisenä ja erillisenä asiana lapsen elämässä.

Vasua voi verrata keittokirjan ruokaohjeeseen. Hyvän lopputuloksen kaikki ainesosat (orientaatiot) on lueteltu siinä. Kasvattaja lukee keittokirjaa ja tietää, miten voi valmistaa parhaan ruuan. Kokonaisuuteen tarvitaan kaikkia aineksia. Kokkina kasvattaja tietää, mitä on kattilaan laittanut, mutta ruokailijan on vaikea erotella seoksen yksittäisiä aineksia. Lapsen varhaiskasvatus on verrattavissa ruokaan, joka on Vasun orientaatioista muodostettu kokonaisuus.

Elämänkokemuksemme ja asenteemme vaikuttavat toimintaamme. Kasvattajan tulee tiedostaa oma ammatillisuutensa kasvattajana sekä taustalla olevat arvot ja eettiset periaatteet. Kokkina kauhan varressa häneltä edellytetään sitoutuneisuutta, herkkyyttä ja kykyä reagoida lapsen tunteisiin ja tarpeisiin. Tämä näkyy erityisesti herkällä alueella kuten uskonnollis-katsomuksellinen orientaatio, mutta koskee kaikkea varhaiskasvatukseen liittyvää. Lapsella on oikeus uskonnollis-katsomuksellisen orientaation sisältöihin, vaikka kasvattajan henkilökohtainen mielipide olisi kielteinen. Jokaisella on lempiruoka, mutta ammatillisesti olemme vastuussa siitä, että tarjoamme lapselle kaikkia ruokia maistettavaksi. Siksi on tärkeätä nähdä myös se, että kasvatusyhteisö on yhteisesti vastuussa Vasun orientaatioiden kokonaisuudesta ja niiden toteutumisesta.

HOLISTINEN VARHAISKASVATUSYMPÄRISTÖ

Ei ole aivan sama millaisessa ympäristössä maittava ruoka tarjoillaan. Lapsi tarvitsee kasvuympäristön, joka herättää hänessä mielenkiintoa, kokeilunhalua ja uteliaisuutta. Hyvä kasvuympäristö kannustaa lasta toimimaan ja ilmaisemaan itseään. Varhaiskasvatusympäristö on fyysisten, psyykkisten ja sosiaalisten tekijöiden summa. Sen suunnittelussa on keskeistä, että se tukee lapsen kokonaiskehitystä. Hyvin rakennettuna se innostaa oppimiseen, on monipuolinen ja joustava.

Erityisesti esteettisessä, eettisessä ja uskonnollis-katsomuksellisessa orientaatiossa tulevat lapsen herkkyys, syvyys ja kauneudentaju painotetusti esille. Parasta olisi, jos esimerkiksi oman toimintatilan suunnittelussa lapset saisivat olla mukana ”sisustusarkkitehteina” ja heidän käsiensä jälki olisi näkyvissä. Tärkeää on pitää huolta myös siitä, että kasvatusympäristön ilmapiiri on myönteinen ja turvallinen. Mitä turvallisemmaksi lapsi kokee olonsa, sitä helpompi hänen on tuoda esiin kysymyksiään, ajatuksiaan ja tuntojaan. Turvallisessa, lasta kuulevassa ympäristössä lapselle tarjoutuu mahdollisuus hiljaisuuteen ja ihmettelyyn, kyselemiseen ja pohdintaan. Mieti, miten oma toimintatilasi palvelee lasten leikkimistä, tutkimista, toimimista ja miten se kannustaa lasta itseilmaisuun?

OSANA KOKONAISUUTTA

Uskonnollis-katsomuksellisen orientaation osalta on muistettava, että se ei ole eikä sitä saa asettaa erityiseen asemaan muiden orientaatioiden rinnalla. Lapselle tulee tarjota mahdollisuus kohdata uskontoon liittyviä asioita ja ilmiöitä arjen keskellä. Siten hänelle herää kysymyksiä ja ajatuksia, joita voi pohtia yhdessä. Tämä orientaatio ei toteudu siten, että määrätyin välein järjestetään jokin erityistilanne tai kokoontuminen näiden asioiden äärellä, sillä lapselle tulee muodostua uskonnosta luonteva käsitys. Parhaiten se käy, kun uskonto on tavallisen elämän olennainen osa eikä erillinen elämänalue.

Kun rakennat varhaiskasvatusympäristöä, käytä sekä pysyviä että vaihtuvia elementtejä. Pysyvät elementit luovat toiminnan kehyksen ja edustavat jatkuvuutta ja turvallisuutta. Vaihtuvat elementit liittyvät vuoden kulkuun ja niihin kokonaisvaltaisiin teemoihin tai projekteihin, joita kulloinkin on meneillään. Näin arjen toiminnoissa lapsella on tilaisuus perehtyä oman uskontonsa tai katsomuksensa perinteeseen, tapoihin ja käytäntöihin. Pysyvänä elementtinä voi tarjota lapselle hiljaisen huoneen tai nurkkauksen, jossa voi vain olla ja rauhoittua. Vuoden kuluessa värit, asetelmat, kuvat  ym. sisustuselementit vaihtuvat, mutta hiljainen paikka on aina tarjolla. Pysyviä elementtejä ovat myös sali, jossa voi liikkua ja leikkiä, sekä päiväkodin piha ja muu lähiympäristö. Ne ovat säännöllisesti käytettävissä, mutta niiden ilme muuttuu vuodenaikojen vaihdellessa.

Hyviä esimerkkejä vuoden kulun mukanaan tuomista muutoksista ympäristössä ovat pääsiäis- ja joulunaika. Joulunaika kestää yli kuukauden ja pääsiäinenkin valmisteluineen 2-3 viikkoa. Nämä prosessit osoittavat hyvin, kuinka kokonaisvaltainen lapsen oppimisprosessi on tekemisineen, tunnelmineen, ruokineen ja lauluineen. Tältä pohjalta voi valmistella muitakin kokonaisvaltaisia teemoja, joita käsitellään usean viikon ajan. Miltei jokaiseen inhimilliseen elämään liittyvään teemaan löytyy uskonnollis-katsomuksellinenkin elementti. Esimerkkejä: ihminen, luonto, perhejuhlat, musiikki, ympäristö, liikunta, terveys, kieli jne.

LEIKKIEN, LIIKKUEN, TUTKIEN

Leikki

Lapselle ominaisia tapoja toimia ja ajatella ovat leikkiminen, liikkuminen, taiteellinen ilmaiseminen ja kokeminen sekä tutkiminen. Toimiessaan itselleen mielekkäällä tavalla lapsi ilmentää ajatuksiaan ja tunteitaan. Myös uskonnollis-katsomuksellisen orientaation tulee olla osa lapselle ominaista toimintaa. Lapsi ei leiki oppiakseen, mutta leikkiessään hän oppii paljon ja se tuottaa lapselle syvää tyydytystä. Leikissä lapsilla on hyvä olla vapautta, mutta onnistunut leikki saattaa vaatia myös aikuisen ohjausta. Monipuolisen leikkiympäristön tietoinen luominen, ylläpitäminen ja uudistaminen ovat olennainen osa varhaiskasvatusta.

Takavuosina saatettiin ajatella, että uskonto on niin pyhä asia, ettei sitä saa leikkiä. Tällainen ajattelu jättää lapsen osattomaksi oman uskontonsa keskeisistä ilmiöistä. Onneksi viime vuosina on kirkon piirissä yleistynyt ajatus leikkivästä kirkosta ja nk. viiden aistin pedagogiikasta. Näin myös lasten omassa kasvatusympäristössä voidaan huoleti leikkiä uskontoon liittyviä asioita. Tällaisia voivat olla mm. häät, hautajaiset, ristiäiset, Raamatun kertomukset, kirkkokäynti, pappi, suntio jne.

Lapsi käyttää leikin aineksina näkemäänsä, kuulemaansa ja kokemaansa. Lapsi leikkii aina omaa todellisuuttaan ja arkeaan. Leikkiessään hän jäljittelee ja luo uutta. Kuvitteluleikit merkitsevät tästä hetkestä irtaantumista ja mielikuvituksen sekä abstraktin ajattelun alkua. Tämä luo pohjaa myös uskonnollisen ajattelun kehitykselle. Kaikki, mikä näyttäytyy lapsen leikeissä, on hänelle merkityksellistä. Sen sijaan kaikki lapselle tärkeä ja merkityksellinen ei aina näy hänen leikeissään. Lapsen leikin seuraaminen tutustuttaa kasvattajan siihen todellisuuteen, jota leikit heijastavat.

Liikkuminen

Liikkuminen on lapselle luonnollinen tapa tutustua itseensä, toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Kun lapsi saa tilaa liikkua, hän tulee tietoiseksi omasta kehostaan ja sen hallinnasta, mikä luo pohjaa terveelle itsetunnolle. Hyvä varhaiskasvatusympäristö vahvistaa lapsen luonnollista halua liikkua. Se herättää lapsessa halun oppia uutta ja innostaa kehittämään omia taitojaan. Ympäröivä luonto tarjoaa tähän usein hyvät mahdollisuudet. Luonnossa liikkumiseen on helppo yhdistää leikki, ihmettely, kysely ja pohdinta.

Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen

Taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen ovat perinteisesti lähellä uskonnon peruselementtejä. Myös moni maailmanhistorian tunnetuista taideteoksista on saanut innoituksensa uskonnosta. Näin kasvatusympäristössä on luontevaa integroida lapsen taiteellisia ja uskonnollis-katsomuksellisia peruskokemuksia. Taiteellisuutta vaalivassa ympäristössä lapsi voi kokea oppimisen iloa, taiteellista draamaa, ääniä, värejä, tuoksuja, tuntemuksia ja aistikokemusten yhdistämistä. Nämä elementit tarvitaan silloinkin, kun lapsen herkkyyttä ja kykyä ymmärtää sanatonta ja symbolista kunnioitetaan ja tuetaan. Taiteellisen ilmaisun kautta voidaan tutustua myös lapsia lähellä olevien uskontojen ja katsomusten tapoihin.

Hyvässä varhaiskasvatusympäristössä lapsi voi toimia monipuolisesti taiteen eri alueilla. Häneen tulee saada maalata, piirtää, soittaa, laulaa, rakentaa, näytellä, tanssia, askarrella, ommella sekä kuunnella tai keksiä satuja ja runoja. Uskonnollis-katsomuksellisen orientaation näkökulmasta edellisten toimintojen lisäksi lapsella tulee olla mahdollisuus kuunnella sekä Raamatun kertomuksia että muita eettisiä kertomuksia.

Tutkiminen

Tutkiva ihmettely on lapselle luontaista. Tutkiessaan lapsi tyydyttää uteliaisuuttaan ja kokee osallisuutta ympärillään olevaan maailmaan ja yhteisöön. Lapsi kokee, että hänen tutkiva ihmettelynsä, kyselynsä ja pohdintansa on merkityksellistä. Kasvattaja voi luoda lapsen tutkimiselle avoimen ja kannustavan ilmapiirin asenteillaan ja toiminnallaan, sekä kannustaa lapsen omaa ajattelua, ongelmanratkaisua ja mielikuvitusta. Ihmettely on keskeinen osa uskonnon olemusta. Hyvä varhaiskasvatusympäristö tuottaa lapselle monipuolisia kokemuksia, ja ylläpitää mielenkiintoa myös uskonnollisiin, henkisiin ja hengellisiin asioihin ja ilmiöihin.

KUMPPANUUS KUNNIAAN

Kukaan ei tee kasvatustyötä yksin. Ammattikasvattajalla on sekä työyhteisö että etenkin lapsen vanhemmat mukana tässä tärkeässä tehtävässä. Kasvatuskumppanuus merkitsee sitä, että vanhemmat ja varhaiskasvatuksen henkilöstö sitoutuvat toimimaan yhdessä lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisprosessien tukemisessa. Vanhemmilla on lapsen ensisijainen kasvatusoikeus ja -vastuu sekä oman lapsen tuntemus. Ammattilaisella on koulutuksen antama tieto ja osaaminen. Yhteistyössä työtovereiden kanssa hän vastaa kasvatuskumppanuuden ja tasavertaisen yhteistyön edellytysten luomisesta.

Keskeistä kasvatuskumppanuudessa on lapsen edun ja oikeuksien toteutuminen. Uskonnollis-katsomuksellisen orientaation taustana on perustuslain 11§. Sen mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Lapsen kohdalla se tarkoittaa oikeutta uskontoon ja sen mukaiseen uskontokasvatukseen. Lapsella on oikeus uskontokasvatukseen, henkilöstöllä velvollisuus sen toteuttamiseen ja vanhemmilla oikeus päättää, mikä on sen sisältö heidän lapsensa varhaiskasvatuksessa.

Lapsen omaa varhaiskasvatussuunnitelmaa tehtäessä on vanhempien kanssa sovittava uskonnollis-katsomuksellisen orientaation lapsikohtaisesta sisällöstä. Kasvatuskumppanuus antaa mahdollisuuden käyttää vanhempien asiantuntemusta hyväksi, kun halutaan tutustua lapsia lähellä olevien uskontojen ja katsomusten tapoihin. Lapsen vanhempi on oman uskontonsa tai katsomuksensa asiantuntija. Keskusteluja käytäessä on hyvä selvittää, luetaanko myös vähemmistöön kuuluvalle omaan uskontoon tai katsomukseen liittyviä kertomuksia.

Teksti: Heljä Petäjä ja Tiina Haapsalo.Petäjä on varhaiskasvatussihteeri Kirkkohallituksessa ja Haapsalo toimii lapsi- ja perhotyön kouluttajana Seurakuntien Lapsityön Keskuksessa.
Teksti on julkaistu aiemmin hieman pidempänä Pikkuväessä numero 5/2006

Vasun orientaatiot


numerot
Matemaattinen orientaatio
luonnont
Luonnontieteellinen orientaatio
kahvimylly
Historiallis-
yhteiskunnallinen orientaatio
eettinen
Eettinen orientaatio
esteettinen
Esteettinen orientaatio
uskonnollis
Uskonnollis-
katsomuksellinen orientaatio

Kuvat: Futureimagebank