Haasteena varhaiskasvatuksen suunnittelu
Tässä artikkelissa kehittämispäällikkö Anna-Maija Puroila avaa näkökulmia varhaiskasvatuksen suunnitteluun. Artikkeli sisältää kappaleet:
- Aikuisjohtoisesta suunnittelusta suunnittelemattomuuteen
- Vasu – uusi avaus varhaiskasvatuksen suunnitteluun
- Suunnitteluprosessi on merkityksellinen
- Osallistava suunnittelu
- Todentuva vasu?
- Suunnittelun mahdollisuudet ja rajat
Aikuisjohtoisesta suunnittelusta suunnittelemattomuuteen
Suomalaisessa lastentarha- ja päiväkotiperinteessä suunnittelun merkitys osana kasvatusprosessia on mielletty eri aikoina eri tavoin. 1970 –luvulla ja 1980 –luvun alussa varhaiskasvatuksen suunnittelu oli systemaattista lapsiryhmän toiminnan suunnittelua. Tyypillisesti suunnittelu jäsentyi joko keskusaiheiden tai kasvatuksen sisältöalueiden mukaan. Keskusaihesuunnittelu perustui vuoden kiertokulkuun ja siihen liittyvät teemakokonaisuudet loivat pohjan toiminnan suunnittelulle. Sisältöaluesuunnittelussa taas eri päivinä painotettiin esimerkiksi käden töitä, musiikkia, liikuntaa tai kielellisiä harjoituksia. Suunnittelu kohdistui erityisesti toimintatuokioihin ja tähän suuntaan ohjasivat mm. valtakunnalliset suositukset.
1980 –luvun loppupuolella käynnistyi kriittinen keskustelu varhaiskasvatuksen laadusta. Erityisesti kritiikkiä kohdistettiin suunnittelun ja toiminnan aikuisjohtoisuuteen. Lasten mahdollisuuksia oman toimintansa suunnitteluun pidettiin kriittisimmissä puheenvuoroissa miltei olemattomina. Kriittisen keskustelun tuloksena käynnistyi kehittämisen kausi, jonka aikana varhaiskasvatuksen käytäntöjä pyrittiin rakentamaan enemmän yksittäisen lapsen ja perheen tarpeita huomioon ottaviksi. Tässä yhteydessä luottamus kasvatuksen ennakoitavuuteen ja suunniteltavuuteen sekä suunnittelun oikeutukseen heikkeni.
Vuosituhannen vaihteen varhaiskasvatuksen pedagogiikassa on suunnittelun osalta eletty hämmennyksen aikaa. Väitöskirjatutkimuksessani havaitsin, että varhaiskasvatustyössä eli rinnakkain suunnitteluperinteen eri kerrostumia. Tämä tuli esiin siinä, että työntekijöiden suunnitteluun liittyvät ajattelu- ja toimintatavat olivat keskenään ristiriitaisia. Osa työntekijöistä näki suunnittelun olevan olennainen osa tavoitteellista kasvatustyötä, osa taas painotti spontaania toimintaa ja tilanteittaista reagoimista lasten aloitteisiin. Johtopäätökseni oli, että äärimmilleen vietynä lapsilähtöisyyden korostaminen oli joissakin työyhteisöissä johtanut tavoitteellisuuden heikkenemiseen ja jopa suunnittelemattomuuteen. Suunnittelu sai tällöin negatiivisia arvolatauksia: sitä pidettiin lasten toimintaa kahlitsevana aikuisjohtoisen kasvatuksen ilmentymänä. Varhaiskasvatuksen suunnittelun perinne oli kehittämistyön pyörteissä murentunut ja uudenlaista pedagogisen suunnittelun mallia ei oltu kyetty luomaan ja omaksumaan.
Vasu – uusi avaus varhaiskasvatuksen suunnitteluun
Vuonna 2003 ilmestyi Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden ensimmäinen painos, joka sisältää tiiviissä muodossa julkisen varhaiskasvatuksen keskeiset toteuttamisen periaatteet. Sen pohjalta eri puolilla Suomea käynnistyi laajamittainen ja monitasoinen suunnittelutyö. Myös tulevaisuudessa suunnittelu tulee painottumaan varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä aivan eri tavalla kuin aikaisemmin. Jotkut asiantuntijat ovat pitäneet varhaiskasvatussuunnitelmatyötä yhtenä merkittävimmistä käännekohdista suomalaisen varhaiskasvatuksen kehityskaaressa. Tuskinpa koskaan aikaisemmin on tässä mittakaavassa pohdittu varhaiskasvatuksen arvoja, perusteita, toimintatapoja ja sisältöjä.
Vasun perusteet tavoittelee uudenlaista pedagogisen suunnittelun kulttuuria suomalaiseen varhaiskasvatukseen. Pirjo Raution kiinnostavan analyysin mukaan asiakirjassa painottuu aktiivinen lapsikuva ja se tarjoaa lapsilähtöisen kehyksen varhaiskasvatuksen suunnitteluun. Suunnittelun ja tavoitteiden asettamisen lähtökohtana on lapsi, lapselle luontainen tapa toimia ja lapselle merkitykselliset kokemukset. Suunnitteluprosessi lähtee liikkeelle yksittäisen lapsen ja lapsiryhmän havainnoinnista: Mitä lapsi osaa? Minkälaisia tuen tarpeita lapsen kasvussa, kehityksessä ja oppimisessa on? Millaisista asioista lapsi on kiinnostunut? Havainnoinnin pohjalta kasvattajayhteisö suunnittelee kasvuympäristön ja kasvattajayhteisön toiminnan sellaiseksi, että se mahdollistaa lapsen leikkimisen, liikkumisen, tutkimisen ja kokeilun sekä taiteellisen kokemisen ja ilmaisemisen.
Valtakunnallinen asiakirja kehystää suunnittelua, mutta samalla se jättää monia kysymyksiä paikallisesti ratkaistavaksi. Millainen on suunnittelun viitekehys ja ensisijainen päämäärä? Lähdetäänkö suunnitteluprosessissa liikkeelle kuntatason suunnitelmista, yksikkökohtaisista suunnitelmista vai lapsikohtaisista suunnitelmista? Ketä suunnitteluprosessiin osallistuu? Minkälaiselle aikajänteelle suunnitelmia tehdään? Millainen kehittämisnäköala suunnitelmaan sisältyy?
Suunnitteluprosessi on merkityksellinen
Varhaiskasvatussuunnitelmatyössä päämäärän voi asettaa ainakin kahdella eri tavalla. Tavoitteena voi olla suunnitelman aikaansaaminen tehokkaasti, nopeasti ja mahdollisimman vähällä vaivalla. Kaikkein helpoimmalla pääsee, kun käyttää valtakunnallisen asiakirjan tekstejä ja lisää sopiviin kohtiin kunnan tai yksikön nimen. Voi kuitenkin epäillä, että tämänkaltainen työ ei johda kovinkaan merkittäviin oivalluksiin suunnitelman tekijöiden keskuudessa eikä myöskään kasvatustyön laadullisiin muutoksiin.
Aivan toisenlaisella vaativuustasolla lähdetään liikkeelle silloin, kun tavoitteena on omaleimaisen, sisäistetyn varhaiskasvatussuunnitelman rakentaminen. Tällöin ei ole samantekevää, minkälainen suunnitelma on syntymässä tai mitä suunnitelmalle tapahtuu sen valmistumisen jälkeen. Tavoitteena on, että suunnitelmasta muodostuu käytännön työtä ohjaavaa ja jäsentävää työväline. Tämä edellyttää nykytilan ja tulevaisuuden jäsentämistä, vaihtoehtojen punnintaa ja myös valintojen tekemistä. Suunnitelmaan kirjataan ne asiat, joiden eteen ollaan valmiit ponnistelemaan ja ne arvot, joiden mukaiseen toimintaan sitoudutaan. Kaikkia hyviä ja tavoiteltavia asioita ei tarvitse kirjata varhaiskasvatussuunnitelmaan! Suunnittelutyössä tärkeää ei ole ainoastaan lopputulos, valmis suunnitelma, vaan myös itse suunnitteluprosessi voi osoittautua merkitykselliseksi.
Suunnitteluprosessiin onkin hyvä varata riittävästi aikaa: aikaa keskustelulle, pohdinnalle ja asioiden kypsyttelylle. Toisaalta prosessia painottavan suunnittelutyön haasteena on prosessin intensiivisyyden ylläpitäminen. Miten viedä suunnitteluprosessia eteenpäin niin, että vältytään turhauttavalta ’paikoillaan junnaamisen’ tunteelta? Suunnittelutyön alkuvaiheessa kannattaa uhrata aikaa itse suunnitteluprosessin valmisteluun. Suunnittelutyötä edistää prosessin vaiheistaminen, välitavoitteiden asettaminen ja aikatauluttaminen. Myös työnjaollisista kysymyksistä on hyvä sopia. On tarpeellista miettiä seuraavia kysymyksiä: Kuka koordinoi ja johtaa suunnittelua? Miten ja missä vaiheessa eri toimijat osallistuvat suunnitteluun? Mitä asioita suunnitelmassa tulisi käsitellä? Mistä suunnittelutyössä lähdetään liikkeelle?
Osallistava suunnittelu
Yleensä ihmiset sitoutuvat suunnitelman toteuttamiseen parhaiten silloin, kun he ovat itse vaikuttaneet suunnitelman sisältöön. Esimerkiksi johdon tai suppean ryhmän tekemä suunnitelma voi jäädä etäälle käytännön työntekijöiden arjen työstä. Tämä näkökulma haastaa osallistavaan suunnitteluun, suunnitteluun mahdollisimman laajalla rintamalla. On syytä pohtia, ketä varhaiskasvatussuunnitelma koskee. Kenen tulisi sitoutua varhaiskasvatussuunnitelman toteuttamiseen?
Kuntien päivähoitoväki on lähtenyt aktiivisesti työstämään varhaiskasvatussuunnitelmia. Stakesin ja Kuntaliiton seurannan mukaan melkein 80 prosenttia Suomen kunnista ilmoittaa kuntatason varhaiskasvatussuunnitelman olevan joko valmiina tai tekeillä. Varhaiskasvatussuunnitelmatyö ei kuitenkaan kosketa ainoastaan päivähoidon ammattilaisia. Vasun perusteet painottavat verkostoyhteistyötä koko laajan lasta ja perhettä palvelevan verkoston kanssa. Yhtenä osana tätä laajaa palvelukokonaisuutta on seurakuntien lapsityön kenttä. Ainakin joissakin kunnissa seurakuntien työntekijöitä on osallistunut kuntatason varhaiskasvatussuunnitelmien laadintaan. Myös seurakuntien omista varhaiskasvatussuunnitelmista käydään keskustelua.
Erityisen haasteen muodostaa lasten vanhempien osallistuminen varhaiskasvatuksen suunnitteluun. Viime vuosina ihmisten parissa tehtävän työn yhtenä keskeisenä lähtökohtana on pidetty asiakaslähtöisyyttä. Varhaiskasvatuksen kentällä haasteena on ollut vanhempien osallisuuden vahvistaminen. Tämä ajattelu sisältyy myös Vasun perusteisiin. Vanhempien osallistumista varhaiskasvatussuunnitelmatyöhön voi perustella monesta eri näkökulmasta. Suomalainen lainsäädäntö ja kasvatusperinne painottaa vanhempien ensisijaista kasvatusvastuuta ja –oikeutta. Palveluiden käyttäjinä vanhemmilla on oikeus vaikuttaa siihen, miten heidän lastaan kasvatetaan. Vanhempien osallistuminen suunnitteluun luo hyvää pohjaa tulevalle yhteistyölle. Sen kautta vanhemmat kokevat ratkaisut ja päätökset itseään sitovina. Jo valmistuneissa varhaiskasvatussuunnitelmissa on myös vallan viehättäviä esimerkkejä siitä, miten lapsia on kuunneltu vasuja työstettäessä.
Todentuva vasu?
Toivottavasti varhaiskasvatussuunnitelmille ei käy niin kuin joillekin suunnitelma-asiakirjoille on tavannut käydä: ne ovat jääneet mappien täytteeksi, hyllylle pölyttymään, työntekijöiden ja asiakkaiden ulottumattomiin. Tällaisessa tilanteessa suunnitelma on näennäinen. Suunnitelmassa saatetaan nostaa esiin monia hyvä ja tavoiteltavia asioita, mutta kukaan ei oikein osaa sanoa, mitä ne käytännössä tarkoittavat.
Varhaiskasvatussuunnitelmatyössä erityisenä haasteena onkin suunnitelman kääntäminen käytännön kielelle. Jos suunnitelmassa painotetaan esimerkiksi lasten vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä, suunnitelman tulisi myös vastata kysymykseen, miten tämä asia konkretisoituu arkipäivän tilanteissa. Miten vanhempiin tutustutaan yhteistyön alkaessa? Minkälaisia yhteistyömuotoja on käytössä? Miten varhaiskasvatusympäristö rakennetaan sellaiseksi, että se toivottaa vanhemmat tervetulleeksi? Millaisia työaika- ja osaamisresursseja yhteistyöhön panostetaan?
Mikäli Vasun perusteisiin sisältyvä ajatus todentuvasta vasusta lähtee elämään, varhaiskasvatussuunnitelman tekeminen ei ole kertaluonteinen tapahtuma, vaan siitä tulee jatkuva prosessi. Koko henkilöstö sitoutuu suunnitelman tuottamiseen, toteuttamiseen, seurantaan ja arviointiin. Henkilöstö tietää, minkälaista kasvatusta kunnassa, yksikössä, lapsiryhmässä tai yksittäisen lapsen kohdalla pidetään tärkeänä ja millä tavalla tätä tavoitetilaa kohti pyritään. Varhaiskasvatussuunnitelma elää käytännössä.
Suunnittelun mahdollisuudet ja rajat
Tällä hetkellä varhaiskasvatuksen suunnitteluun kohdistuu suuria odotuksia. Suunnitteluun panostetaan ja sen avulla uskotaan päästävän laadukkaampaan varhaiskasvatukseen. Vallalla on suunnitteluoptimismi ja varsin vähän käydään kriittistä keskustelua suunnittelun mahdollisuuksista ja rajoista. Siksi onkin hyvä muistaa, että varhaiskasvatuksen ilmiömaailma on luonteeltaan yhtä vivahteikas ja moniulotteinen kuin inhimillinen elämä yleensäkin. Suunnitelma on aina vain jokin valittu näkökulma tähän monimutkaiseen kokonaisuuteen. Risto Keskinen ja Jarmo Lounassalo ovat kuvanneet tätä seuraavasti:
”Kasvatus on myös taidetta. Koska kaikkea ei voi tallentaa, niin täytyy tehdä valintoja. Tällöin joudumme pohtimaan, mitä kirjata opetussuunnitelmiin, vuosi- ja kuukausisuunnitelmiin, suunnittelukokousten pöytäkirjoihin, palaverivihkoihin, portfolioihin, projektiraportteihin jne. Se voisi olla jotain, mikä todella auttaa juuri meitä suuntaamaan voimavarjoja arjen toimintaan ja kytkemään toimintamme ympäröivään, alati muuttuvaan yhteiskuntaan.”
Lähteitä:
Keskinen, Risto & Lounassalo, Jarmo. 2001. Elävätkö teoriat varhaiskasvatuksen arjessa? Teoksessa Karila, Kirsti & Kinos, Jarmo & Virtanen, Jorma (toim.) Varhaiskasvatuksen teoriasuuntauksia. Jyväskylä: PS –kustannus.
Niiranen, Pirkko & Kinos, Jarmo. 2001. Suomalaisen lastentarha- ja päiväkotipedagogiikan jäljillä. Teoksessa Karila, Kirsti & Kinos, Jarmo & Virtanen, Jorma (toim.) Varhaiskasvatuksen teoriasuuntauksia. Jyväskylä: PS –kustannus.
Puroila, Anna-Maija. 2003. Päiväkotiarjen rikkaus. Oulu: Varhaiskasvatus 90 Oy.
Rautio, Pirjo. 2005. Lapsidiskurssit varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen julkaisusarja 18. Oulu: Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus.
http://www.poske.fi/dokumentit/Posken_18.pdf
Ajankohtainen tilanne kuntavasusta
http://varttua.stakes.fi/FI/Ajankohtaista/PHhallinto/kuntavasu/kuntavasu.htm
Copyright Anna-Maija Puroila
Kirjoitus on julkaistu Pikkuväki-lehden numerossa 5/2006.
Kirjoittaja toimii kehittämispäällikkönä Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa.
Itälahdenkatu 27 A, 3 krs. 00210 Helsinki