osallistujat ukulelet
Osallistujat pääsivät kokeilemaan ukulelen soittoa. Soitin osoittautui verrattomaksi. Eturivissä vasemmalla Mari-Torri Tuominen.

Seurakuntien musiikkileikkikoulutoiminnan neuvottelupäivät – muskaripäivät!


Ensimmäisiä valtakunnallisia seurakuntien musiikkileikkikoulutoiminnan neuvottelupäiviä vietettiin 17.-18.10. Espoon Tapiolan kirkolla. Järjestäjinä toimivat Seurakuntien Lapsityön Keskus sekä Tapiolan seurakunta. Koolla oli reilut 30 lastenohjaajaa, kanttoria ja musiikkileikkikoulun opettajaa. Osallistujia yhdisti musiikkileikkikoulu, ”kirkkomuskari”  tai muu toiminta varhaisiän musiikkikasvatuksen parissa omassa seurakunnassa.

Neuvottelupäivien luonteeseen kuuluu ajankohtaisten asioiden kuulostelu ja päivittäminen, kollegoiden tapaaminen ja vuoropuhelu sekä erityisteemat. Tapiolassa asiantuntijuutta edusti musiikinopettaja Pekka Evijärvi, joka johdatti ukulelen soiton saloihin. Myös Sibelius-Akatemian lehtori Soili Perkiö tempaisi osallstujat mukaansa musiikkiliikuttamisellaan. Musiikkiterapeutti Päivi Jordan-Kilkin teemana oli ”Hoivaa ja helli vauvoja”.


eleonora ukulele
Lastenohjaaja Eleonora Printz ja ukulele.
ilmaviulu
Lastenohjaaja Marketta Seilo (keskellä) eläytyy ilmaviulun soittoon.



Asiantuntijuutta, leikkiä, liikettä, luovuutta...


Evijärvi mainosti omaa kanavaansa näin: ”Ukulele on helppo soitin, joka soveltuu erinomaisesti laulujen säestykseen. Niin pieni, että mahtuu mukavasti kassiin.”  Todistetusti ja omakohtaisesti soittaen kävi ilmi, että monikäyttöisyydessään ukulele on verrattavissa vaikkapa kanteleeseen. Sillä pääsee helposti lähelle lasta, sen ääni on miellyttävä ja se on nimenomaan helppo soitin. Yksi sointu riittää pitkälle! Ukulele oli yllättävä tuttavuus, rentoudessaan ja veikeydessään monikäyttöinen. Suosittelen!

Soili Perkiön osuudessa päästiin musiikkileikkikoulutoiminnan ytimeen; siinä kukoistaa leikki, liike ja luovuus. Perkiö kannusti luottamaan mielikuvituksen voimaan: annetaan sen toimia luontaisella ja luontevalla tavalla. Näiden periaatteiden pitäisi näkyä kaikessa varhaisiän musiikkikasvatuksessa!

Musiikkiterapeutti ja työnohjaaja Päivi Jordan-Kilkki käsitteli musiikin merkitystä varhaisessa vuorovaikutuksessa. Musiikki ja sen erilaiset menetelmät - ensimmäisenä äidin tai muun lähiaikuisen hyräily - ovat luontaisia tapoja olla lapsen kanssa vuorovaikutuksessa.

Päivien aikana kuultiin Itä-Helsingin musiikkiopiston kanteleorkesteria, joka soitti Jatta Ehrlundin johdolla Kantelemessussa. Kantelemessu on Porvoon kanttorin Jarkko Yli-Annalan säveltämä ja Anna-Mari Kaskisen sanoittama tilaussävellys. Yli-Annalan sävellyksissä on makuja kansanmusiikista ja siinä käytetään esimerkiksi kaikulaulua hyväksi. Kantelemessu on saatavissa Jarkko Yli-Annalalta itseltään.


Yhteistyössä: Tapiolan seurakunta ja SLK

Muskaripäivien ohjelmatyöryhmässä olivat mukana Espoon Tapiolasta muskariope Liisa Soinio, perhetyöntekijä Kristiina Larjava ja kanttori Sanna-Kaisa Ojala, sekä Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan varhaisiän musiikinopettaja Heli Vapaakallio. Seurakuntien Lapsityön Keskuksen puolesta ohjelmaa suunnitteli Mari Torri-Tuominen.

kristiina ja liisa
Kristiina Larjava ja Liisa Soinio