RUKOUSHELMI VAELLUS

 

Tämä vaellus toteutettiin Seurakuntaopistolla niin, että piha-alueelle oli valmiiksi tehty rasteille paikat, jotka merkittiin osallistujille jaettavaan karttaan. Rasteille oli valmiiksi pieni helmi tai helmiä, joillakin rasteilla ilmapallo tai jokin muu esine helpottamassa rastin löytämistä. Osallistujat saivat pareittain laulun tai repun, jossa oli lisää materiaalia rastin rakentamista varten. Ajatuksena oli luoda pyhiinvaellus, joka jo itsessään sisältää toisten ihmisten palvelemista. Teksteistä osa on Lönnebon Enkeli kirjasta, osa Anitan omia.

Seuraavassa on laukkuihin laitetut tekstit. Näitä voit käyttää oman vaelluksen rakentamiseen.



JUMALA-HELMI  (kultainen)KULTAHELMI

 

Ota sormiisi kultainen Jumalan helmi ja kuvittele, että muutut aivan pieneksi – niin pieneksi, että voit sukeltaa helmen sisään.

Olet tullut johonkin paikkaan, mikä on äärettömän suuri ja äärettömän kirkas. Ympärilläsi kulkee enkeleitä. Ne laulavat lakkaamatta suloista laulua: Pyhä, pyhä, pyhä! Suuri on Jumalamme! Taivas ja maa on täynnä hänen kirkkauttaan! Hoosiannaa!
Helmen sisällä näet elämän lähteen. Sen, mistä kaikki on saanut alkunsa. Nyt tiedät, miten mittaamattoman arvokasta kaikki Jumalan luoma on. Jokainen muurahainen ja jokainen kukka on saanut alkunsa Jumalan kirkkaudessa.
Ojenna kätesi. Enkeli tulee luoksesi. Hän koskettaa sinun silmiäsi ja sanoo: Jumalan valo valaiskoon sinun tiesi. Lausutte yhdessä enkelin kanssa rukouksen:

Sinä olet ääretön. Sinä olet lähellä. Sinä olet valo ja minä olen sinun.

 Voit sytyttää kynttilän ja liittää sen valojen joukkoon.

Nyt olet valmis jatkamaan matkaa kohti 1. hiljaisuuden helmeä.

Valmistelijoille

Laukussanne  on  Jumalan helmen kortti. Tehtävänne on siis etsiä kartalta Jumalan helmen paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olette päässyt perille, kiinnittäkää kortti lähelle kultaista palloa niin, että kaikki löytävät sen. (esimerkiksi ristiin Saatte  myös roihun, tuikkuja ja tulitulitikut. Laittakaa roihu kiveykselle keskelle amfia palamaan ja sytyttäkää siitä yksi tuikku – sinun oma valosi. Laita muut tuikut palamattomina odottamaan siihen ympärille, jotta kukin vuorollaan voi ottaa siitä omansa ja sytyttää.Kun valmistelut on tehty, sopikaa kumpi on ensimmäinen lukija. Lukija lukee mietiskelytekstin niin, että pari saa rauhassa kuunnella. Myös sinä voit lukiessasi nauttia Jumalan helmen valosta. Vaihtakaa lukijaa seuraavien helmien kohdalla.
Sitten jatkakaa matkaa kohti ensimmäistä hiljaisuuden helmeä. Kuuntele hiljaisuutta – kuuntele valoa ympärilläsi.
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi!

 

 

1. HILJAISUUDEN HELMI 

HILJAISUUDEN HELMI

Ota sormiisi soikea hiljaisuuden helmi, joka on kultaisen Jumala –helmen ja pienen minä helmen välissä. Kuvittele, että olet niin pieni, että voit mennä helmen sisään. Huomaat seisovasi tiellä, jota reunustavat kukat. Perhosen tanssivat kukkien yllä. Lähellä välkkyy vesi, tuuli kutittaa puiden oksia. Näet, että tien toisessa päässä on Jumalan taivas. Sen korkeat kirkkaat holvit hohtavat kirkkaassa valossa. Enkelit kulkevat laulaen taivaan kaupungin katuja. Siellä on myös ihmisiä ja eläimiä. He tanssivat ja leikkivät. Tien toisessa päässä on sinun kotisi, sinun elämäsi. Voit katsella sitä rauhassa pienen matkan päästä: kaikkia ilojasi ja surujasi.
Huomaat enkelin tulevan taivaasta tietä pitkin sinun kotiisi. Hän tuo mukanaan valoa taivaasta. Ihmettelet, kuinka nopeasti se kulkee matkan taivaasta luoksesi. Pidät lujasti kiinni hiljaisuushelmestä, sillä nyt enkelisi auttaa sinua rukoilemaan. Hengitä ulos… pidätä hengitystä…”annan pois yksinäisyyteni”… Hengitän sisään… ”Otan vastaan Sinut”… Voit hengittää hiljaa, syvään.
Huomaat, että enkelisi kuljettaa rukouksesi taivaaseen ja tuo sinulle Jumalan rakkauden pelkästään yhden hengityksesi aikana.
Nyt jaksat taas lähteä matkaan – kohti minän ja kasteen helmiä.


1. Hiljaisuuden helmen valmistelijoille.

Laukussasi on 1. hiljaisuuden helmen kortti. Sinun tehtäväsi on siis etsiä kartalta 1. hiljaisuuden helmen paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olet päässyt perille, kiinnitä kortti lähelle löytämääsi oksaan kiinnitettyä pientä soikeaa hiljaisuuden helmeä niin, että kaikki löytävät sen.
Kun olet valmis, pysähdy  itse tämän helmen äärelle Jos sinulla on pari, toinen teistä  voi toimia lukijana, jotta toinen voi keskittyä mietiskelyleikkiin. Vaihtakaa lukijaa seuraavien helmien kohdalla.
Kun olet valmis, voit jatkaa matkaasi kohti minähelmeä hengittäen Jumalan rakkautta.
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi

MINÄ -HELMI  (HELMIÄINEN)
MINÄHELMIOta sormiisi pieni minähelmi ja katso sen himmeänä hohtavaa pintaa. Se on pieni, mutta sellaisena valtavan arvokas. Kuvittele, että sukellat pienen helmen sisään. Kuinka suurelta kaikki siellä sisällä näyttääkään. Olet meren rannalla. Enkelisi tulee luoksesi. Hän ottaa sinua kädestä kiinni ja te kuljette yhdessä.On lämmintä ja aurinkoista. Palmut huojuvat tuulessa. Vähän matkan päässä rannalla on vene ja kalastajia. Heistä yksi on löytänyt simpukan, jonka sisällä on kallisarvoinen helmi. Hän hymyilee onnellisena. Hän sanoo laittaneensa kaikkensa peliin saadakseen simpukan, joka oli ollut niin syvällä, että sitä oli ollut lähes mahdotonta saavuttaa. Muut kalastajat olivat jo pelänneet hänen hukkuvan. Silti hän oli kuin ihmeen kaupalla noussut syvyyksistä.
Katsot helmeä ihaillen. Sen hohtavasta pinnasta auringon valo heijastuu kaikkina sateenkaaren väreinä. Olet iloinen, että kalastaja löysi helmen. Huomaat, että se on sinun helmesi. Enkeli puristaa kättäsi ja sanoo ”Sinä olet ihme”.
Lausutte yhdessä enkelin kanssa: Olen pieni, mutta kuitenkin suuri, sillä sydämessäni asuu Jumala.
Voit jatkaa matkaasi kohti kasteen helmeä. Kuuntele veden ääntä!

Valmistelijalle. (yhdessä kastehelmen valmistelijan kanssa)
Laukussasi on Minä - helmen kortti. Sinun tehtäväsi on siis etsiä kartalta Minä- helmen paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olet päässyt perille, laita laukku lähelle löytämääsi pientä helmiäishelmeä niin, että kaikki löytävät sen. Huomaat, että paikka on aivan kastehelmen paikan vieressä.
Sitten voit itsekin avata laukun ja katsoa, mitä siellä on. Kiinnitä minähelmen kortti esim. puuhun niin, että se löytyy helposti ja on luettavissa. Kun olet valmis, lue mietiskelyleikki parillesi, joka on valmistellut kasteen helmen.
Sen jälkeen on sinun vuorosi kuunnella kasteen helmen valmistelijaa.
Kun olette valmiita jatkakaa matkaa kuunnellen veden ääntä!
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi!

 
KASTE-HELMI  (VALKOINEN)KASTEHELMI
Ota käteesi valkoinen kaste-helmi. Se on aivan helmiäisen minä-helmen vieressä. Se ikään kuin kannattelee pientä minähelmeä.

Kun sukellat kastehelmen sisään, näet siellä valon. Kasteessa Pyhä Henki sytyttää sisimpääsi valon, joka on kotoisin taivaasta. Sen valon avulla enkelisi löytää sinut. Sen valon liekki ei sammu maailman tuulissa. Valo on aina pimeää vahvempi. Sinä kuulut taivaaseen – taivas kuuluu elämääsi. Sinun nimesi on kirjoitettu elämän kirjaan.
Katso ympärillesi. Jossakin lähelläsi on pieni kirja. Kirjoita siihen koko nimesi. Sillä nimellä myös Jumala kutsuu sinua. Jos haluat, voitt myös koristella sivun, jolla nimesi on.
Voit rukoilla: ”Kasteessa piirsit minuun sanasi. Sinä olet minun, en koskaan hylkää sinua”
Matkasi jatkuu kohti toista hiljaisuuden helmeä ja autiomaan helmeä.

Valmistelijalle

Laukussasi on KASTEHELMEN kortti. Sinun tehtäväsi on siis etsiä kartalta parisi kanssa minä- ja kastehelmien yhteinen paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olette päässeet  perille, kiinnitä kortti  lähelle löytämääsi VALKOISTA palloa niin, että kaikki löytävät sen. (esimerkiksi kaksi vierekkäin olevaa pölkkyä sopivat minä- ja kastehelmien tekstien paikoiksi)
Repussasi  on myös muistikirja ja kyniä. Kirjoita sen ensimmäiselle sivulle: ”Kasteessa piirsit minuun Sanasi. Sinä olet minun, en koskeen hylkää sinua. Kirjoita sitten oma nimesi kirjaan.
Kuuntele, kun parisi kertoo sinulle minähelmen tarinan. Sitten on sinun vuorosi kertoa kasteenhelmen tarina hänelle-
Pyydä myös pariasi kirjoittamaan nimensä pieneen kirjaan.
Laita kirja ja kynät näkyville niin, että seuraavat löytävät ne.
Kun olet valmis, voit jatkaa matkaasi kohti 2. hiljaisuuden helmeä –helmeä ja autiomaan helmeä. Kuuntele hiljaisuutta – kuuntele valoa ympärilläsi.
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi!

 

AUTIOMAAN-HELMI  JA HILJAISUUDEN HELMI
AUTIOMAAHILJAISUUDEN HELMI
Ota sormiisi hiekanvärinen autiomaanhelmi ja kuvittele, että muutut aivan pieneksi – niin pieneksi, että voit sukeltaa helmen sisään.
Siellä enkelisi puristaa sinua tiukasti kädestä. Hän ei tahdo sinun pelkäävän, vaikka pyytääkin sinua katsomaan elämäsi vaikeita hetkiä: sitä, kun jäit yksin ja tunsit, ettei kukaan rakasta sinua; kun et osannut olla avuksi niille, jotka luottivat sinuun.
On kuuma, kurkkuasi kuivaa… ajattelet niitä kertoja, kun et pyytänyt anteeksi, vaikka tiedät, että olisi pitänyt. Sitä, kun suutuit niillekin, jotka tahtoivat sinulle hyvää.
Suojelusenkelisi ottaa sinut syliinsä. Puristat lujasti autiomaan helmeä. Sano: Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen. Minne käynkin maailmassa, sinä olet hoitamassa. Onni täällä vaihtelee, taivaan isä suojelee.
Suojelusenkelisi kuiskaa korvaasi: Pukusi on puhdas ja ehjä. Sinä olet Jumalan kallisarvoinen aarre. Sinä olet Jumalan kallisarvoinen aarre. Ota laukusta termospullo ja kuppi. Jos sinulla on pari, tarjoa hänelle virvoittavaa vettä. Juo itsekin.  
Kosketa hiljaisuuden helmeä ja sano: Ota yksinäisyyteni, olen Sinun. Sitten voit jatkaa matkaa.

Valmistelijoille

Laukussanne  on  autiomaan  helmen kortti. Tehtävänne on siis etsiä kartalta autiomaan helmen paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olette päässyt perille, kiinnittäkää kortti lähelle ruskeaa sifonkihuivia ja pieniä palloa niin, että kaikki löytävät sen.Laukussa on myös termospullo ja mukeja. Jättäkää laukku maahan helmien alle, jotta kaikki voivat löytää sen..Kun valmistelut on tehty, sopikaa kumpi on ensimmäinen lukija. Lukija lukee mietiskelytekstin niin, että pari saa rauhassa kuunnella. Myös sinä voit lukiessasi pohtia autiomaan helmeä. (Vaihtakaa lukijaa seuraavien helmien kohdalla.)
Sitten jatkakaa matkaa kohti sinistä huolettomuuden helmeä.
Kuuntele hiljaisuutta – kuuntele tuulta  ympärilläsi.
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi!


PYHÄN HUOLETTOMUUDEN HELMI  JA HILJAISUUDEN HELMI
HUOLETTOMUUSHILJAISUUDEN HELMI
Käykää pitkällenne sinisten patjojen päälle ja ottakaa rennosti. Katselkaa taivaan lintuja, pilviä joita ehkä lipuu taivaalla. Hengittäkää sisään Jumalan lohdullista läsnäoloa, puhaltakaa ulos huolet jotka teitä painavat.
Kun olette levänneet hetken, miettikää yhdessä laulu, jonka molemmat teistä osaa (esim. Kun on turva Jumalassa…).
Laulakaa välittämättä ohikulkijoista. Laulakaa niin, että enkelitkin kuulevat laulunne ja yhtyvät siihen.
Nouskaa ylös ja puristakaa sinistä huolettomuuden helmeä ja lausukaa rukous: Jätän kaikki huoleni Sinulle Jumala. Anna sydämeeni rauha.
Sitten puristakaa seuraavaa hiljaisuuden helmeä ja rukoilkaa yhdessä: Ota yksinäisyyteni, olen Sinun.
Sitten olette valmiita jatkamaan matkaa kohti rakkauden helmiä.

Valmistelijoille

Laukussanne  on  huolettomuuden helmen kortti. Tehtävänne on siis etsiä kartalta pyhän huolettomuuden helmen paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olette päässyt perille, kiinnittäkää kortti lähelle sinistä ilmapalloa niin, että kaikki löytävät sen.
Laukussa on kaksi sinistä makuualustaa. Jättäkää laukku maahan helmien alle, jotta kaikki voivat löytää sen, mutta levittäkää alustat nurmelle.
Kun valmistelut on tehty, tehkää tekin niin kuin pyhän huolettomuuden helmen kortissa sanotaan. Laulu RAIKUKOON!
Sitten jatkakaa matkaa kohti punaisia helmiä.

Tuntekaa kulkiessanne taivaan lintujen huolettomuus..
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi!

 
RAKKAUDEN ENSIMMÄINEN HELMIRAKKAUS
Ota käteesi punainen rakkauden helmi. Kuvittele, että olet pieni kuin muurahainen ja sukellat helmen sisään. Huomaat, että mahdut sinne helposti. Olet tullut kesäiselle niitylle, johon joku on kattanut pöydän. Pöytä on täynnä hedelmiä, tuoksuvaa leipää ja viiniä.
Enkeli tarttuu kädestäsi ja johdattaa pöydän luo. Epäröit, koska et voi olla varma, oletko tervetullut. Sitten näet, että juhlien isäntä kääntyy katsomaan sinua. Hänen silmänsä ovat täynnä rakkautta ja hän kutsuu sinua nimeltä. Hän kutsuu sinut viereensä, silittää hiuksiasi ja sanoo: Tänne sinä kulut. Syö ja juo. Kaikki on maksettu puolestasi.
Maistat kaikkea, mitä on tarjolla ja tiedät – tämän ruuan voimalla voi elää ikuisesti.
Voit rukoilla: Ruoki minua rakkaudella Jumala.
Kun olet valmis, käy tutkimaan yhdessä matkakumppanisi kanssa toisen rakkauden helmen korttia.

TOISEN RAKKAUDEN HELMEN KORTTI
RAKKAUS

Avatkaa ystäväsi kanssa punainen matkalaukku. Ja maistakaa herkkuja. Huolehtikaa, että myös teidän jälkeenne tuleville riittää.
Kun olette maistaneet vähän kaikkea. Laittakaa tarvikkeet paikoilleen.
Lopuksi voitte tarttua toiseen punaiseen helmeen ja rukoilla:
Niin kuin sinä lohdutat, anna minun lohduttaa.Niin kuin sinä rakastat, anna minun rakastaa.
Sitten voitte jatkaa matkaanne kohti huolettomuuden helmiä.

Rakkauden helmien valmistelijoille

Laukussanne  ovat rakkauden helmien kortit. Teidän on siis etsittävä kartalta parisi kanssa rakkauden helmien paikka. Menkää sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olette päässeet perille, kiinnitäkää kortit  lähelle kahta punaista puussa roikkuvaa kiekkoa niin, että kaikki löytävät ne.
Sopikaa, kumpi teistä on ensimmäisen helmen mietiskelyn lukija ja kumpi toisen helmen herkkujen tarjoilija. Voitte näin muillakin rasteilla vuorotellen toimia lukijoina toisianne palvellen.
Laukussanne  on siis myös syötävää.

Voitte itsekin herkutella korteissa olevien ohjeiden mukaisesti.
Palvelkaa toisianne iloiten!
Kun olette valmiita, kulkekaa kohti salaisuuksien helmiä.
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi!

 

MINÄHELMIMINÄHELMIMINÄHELMI
KUN LUET TÄTÄ, OLET LÖYTÄNYT REPUN, JOKA AUTTAA SINUA KURKISTAMAAN SALAISUUDEN HELMIEN SISÄÄN.

OTA KÄTEESI ENSIMMÄINEN SALAISUUDEN HELMESI.

 OLET NIIN PIENI, ETTÄ VOIT MENNÄ HELMIÄISHELMIEN SISÄÄN JA TUTKIA NIIDEN SALAISUUKSIA.
NYT OLET ENSIMMÄISESSÄ HELMESSÄ… MITÄ NÄET SIELLÄ? SE ON SINUN SALAISUUTESI, JOTA ET KERRO KENELLEKÄÄN…

NYT OLET TOISESSA HELMESSÄ… MITÄ NÄET SIELLÄ? … SE ON SINUN SALAISUUTESI!

NYT OLET KOLMANNESSA HELMESSÄ… MITÄ NÄET SIELLÄ…

SE ON SINUN SALAISUUTESI : )

HYMYILET … KIITÄT KAIKESTA IHANASTA, MITÄ OLET SAANUT. HALAAT SAAMAASI SYDÄNTÄ TAI PUHALLAT SAIPPUAKUPLIA KIITOKSEKSI…

Kun olet valmis voit jälleen liittyä parisi seuraan. Lähdette kulkemaan yhdessä kohti yön helmeä.

Enkelisi on aivan takanasi…

Salaisuuksien helmien valmistelijoille

Te saatte mukaanne kolme reppua, jotka viedään penkeille kartan osoittamalle alueelle. Penkkeihin on kiinnitetty merkiksi pienet helmiäiset helmet. Kun reput ovat valmiina, teidän ei tarvitsekaan tehdä muuta, kuin ryhtyä itse tehtävään. Valitse itsellesi yksi repuista. Siellä oleva salaisuuksien helmien kortti auttaa sinua muistamaan asiat, jotka ovat sinulle tärkeitä, salaisuuksia ja unelmia – niitä, jotka vain Jumala ja sinä tiedätte.
Kun olette saaneet rauhassa miettiä ja leikkiä, jatkakaa yhdessä kohti yön helmeä. Siellä teistä toinen voi toimia lukijana ja toinen saa rauhassa keskittyä mietiskelyleikkiin. Toisilla rasteilla roolit on hyvä vaihtaa.
Turvallista matkaa !

YÖNHELMIYÖ

Leiki, että olet pienempi kuin muurahainen. Sinua tuskin näkee. Nyt voit helposti mennä sisään mustaan helmeen.
Mutta siellä on pelottavan pimeää … et näe mitään… tunnet kuinka alkaa pelottaa … sydämessä tuntuu pimeältä.
Silloin suojelusenkeli tulee luoksesi, enkelithän näkevät pimeässä.
Enkeli kietoo kätensä ympärillesi. Hän kuiskaa sinulle: ”Älä anna periksi!”
Rukoilemme:

Isä meidän, joka olet taivaassa
pyhitetty olkoon Sinun nimesi,
tulkoon Sinun valtakuntasi,
tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme,
äläkä saata meitä kiusaukseen
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta, voima ja kunnia.
Iankaikkisesti.
Aamen
Sitten vielä: leikkikää parin kanssa vuorotellen sokeaa ja kuljettajaa.

 Yön helmen valmistelijoille
Laukussanne  on yön helmen kortti. Tehtävänne on siis etsiä kartalta yön helmen paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olette päässyt perille, kiinnittäkää kortti lähelle mustaa huivia ja pieniä helmiä niin, että kaikki löytävät sen.
Kun valmistelut on tehty, sopikaa kumpi on ensimmäinen lukija.
Lukija lukee mietiskelytekstin niin, että pari saa rauhassa kuunnella.
Auttakaa myös toisiamme harjoittelemaan pimeässä kulkemista.
Vaihtakaa lukijaa seuraavien helmien kohdalla.
Sitten jatkakaa matkaa kohti ensimmäistä hiljaisuuden helmeä. Kuuntele hiljaisuutta – kuuntele valoa ympärilläsi.
Turvallista matkaa! Enkeli kulkee vierelläsi!

 
YLÖSNOUSEMUKSEN ja hiljaisuuden helmi
 KASTEHELMIHILJAISUUDEN HELMI
Tervetuloa ylösnousemuksen helmen luokse. Täällä saamme yön jälkeen herätä uuteen päivään…Valitkaa kumpi saa ensin olla lukija ja kumpi saa sulkea silmänsä.

Sulje silmäsi, (kuulet enkelikellon kilinää). Olet tullut taivaaseen. Päähäsi painetaan voiton seppele

(laita seppele oikeasti parisi päähän) .

Sinä voit kuulla Mestarin tulevan luoksesi ja sanovan:
Sinä olet minun, en koskaan luovu sinusta. Hän katsoo sinuun rakastavin silmin. Tiedät, että olet perillä ja saat levätä. Voit mielessäsi lausua hiljaisen kiitos rukouksen.

Kun olet valmis, vaihtakaa rooleja.

Lopuksi laittakaa käsi toinen toisenne päälle ja siunatkaa. Herra siunatkoon sinua...

Kuuntele hiljaisuutta – kuuntele valoa ympärilläsi. Enkeli kulkee vierelläsi!


Ylösnousemushelmen  valmistelijoille

Laukussanne  on ylösnousemushelmen kortti. Tehtävänne on siis etsiä kartalta sen  paikka ja mennä sinne valmistelemaan toisille seikkailua.  Kun olette päässyt perille, kiinnittäkää kortti lähelle valkoista huivia ja pieniä helmiä niin, että kaikki löytävät sen.
Laukustanne löytyy kortin lisäksi värikkäillä papereilla koristeltu kranssi ja enkelikello. Päättäkää kumpi teistä ensin saa olla taivaaseen tulija. Hän Sulkee silmänsä ja toinen vie hänet kortissa olevan tekstin mukaisesti mielikuvamatkalle

Jättäkää enkelikello ja kranssi esille niin, että seuraavat löytävät ne.