mari


Innostun ihmisistä. Pidän leikistä, laulusta, liikkeestä!

Olen Mari Torri-Tuominen, musiikkikouluttaja                       

Koulutukseltani olen Sibelius-Akatemiasta 1991 valmistunut kanttori; sydämeltäni vahvasti jumalanpalveluselämään sitoutunut seurakuntamuusikko.

Koulutustyön ohessa me kouluttajat pääsemme mukaan erilaisten julkaisujen tekemiseen. Kirkkomuskari-kirja ja siihen kuuluva äänite ovat olleet minulle niistä tärkeimpiä juuri nyt. Omaa palstaa pidän Pikkuväki-, Pyhäkoulu- ja Kirkkomusiikki-lehdessä. Työtämme rikastuttavat myös erilaiset hankkeet; tänä vuonna (2011) olen keskittynyt erityisesti Virsivisaan ja Vekaraviisuihin.

Innostun ihmisistä. Pidän leikistä, laulusta, liikkeestä, touhuamisesta. Tarvitsen vastapainoksi hiljaisuutta, yksinäisiä metsälenkkejä, merelle katsomista. Elämän pikkuiloja ovat Nelli-koira ja kuorolaulu; suuri ilon ja rakkauden aihe on perhe.
 
Lapsuuden Ystäväni –kirjoissa kirjoitin toiveammattini kohdalle seuraavia ammatteja: taikurin apulainen, kukkakaupan myyjä, opettaja. No, jos saa harrastaa aasinsiltoja ja symbolisia yhteyksiä, niin laulut ja kirjat ovat erilaisia kukkia! Pieniä ja sieviä, jotkut vähän runsaampiakin. Ja jos en ihan ope olekaan, niin kasvattaja ainakin. Taikurin apulaista ei tullut; sen sijaan tuli Jumalan työrukkanen, jos näin voi sanoa. Mutta lopulta; Jumala tekee ihmeet, Jumalassa meillä on se Näkymätön todellisuus. Hän on Pyhän kaipuumme, ja Pyhä ilomme, turvamme. Saamme elää ja laulaa Jumalan kämmenellä!