Taivaan Isän taskussa – turvallisesti surussa

(Ilmestynyt Pikkuväessä 5/08)

Teksti ja toteutus: Kaisa Harju ja Teija Marttila


Pyhäinpäivän lähestyessä palaamme ajatuksissamme omien kuolleiden luo. Sytytämme kynttilän, katselemme vanhoja valokuvia ja hiljennymme muistelemaan. Suru jättää meihin aina jälkensä. Ne jäljet ovat erilaisia, mutta jokaisessa meissä ne ovat silti olemassa. Uskomme antaa toivoa, että tapaamme menettämämme rakkaat Jumalan luona.
 
Kootessamme pyhäinpäivän hartautta, käymme läpi omia menetyksiämme ja surujamme. Pohdimme suhdettamme kuolemaan. Mitä ajattelen kuolemasta? Mitä pyhäinpäivä minulle merkitsee? Meille aikuisillekin on vaikea ymmärtää, että elämämme on Jumalan kädessä ja vastaamme tulee asioita, joita emme itse voi valita emmekä hallita. Asiat ovat hankalia, mutta se, että meidän ei tarvitse tietää kaikkea, lohduttaa. Tietopakettia tärkeämpää  kerholaisille on turvallinen tunnelma, lämpö ja kiireettömyys. Annetaan tilaa lasten kysymyksille ja kokemuksille, ihmettelylle ja pohdinnalle.

 

Tunnelmaa ja tuikkuja pyhäinpäivään

PYHÄINPÄIVÄN HARTAUTEEN TARVITSET

  • maata: multaa, hiekkaa, kiviä …
  • havuista, kävyistä ja rautalangasta seppele
  • risti
  • musiikkia

Luo kerhotilaan hämyisä ja tunnelmallinen ilmapiiri.  Tunnelman virittelyssä auttaa koskettava musiikki sekä aikuisten rauhallinen olemus. Rakenna alttari kosketeltavista luonnonmateriaaleista.  Askartele yksinkertainen seppele. Seppele symbolisoi ikuista elämää. Aloita pyhäinpäivän hartaus tutulla lastenvirrellä Jumalan kämmenellä. Sytyttele alttarille kynttilöitä (vähennä sähkövaloja!). Nauttikaa lasten kanssa koskettavasta tunnelmasta. Kerro kertomus Pilkku-koirasta.

 

Takkuinen ystäväni Pilkku

Pilkku oli paras koira minkä tiedän. voiko muuta sanoa koirasta, joka tykkää imeskellä tuttia? Pilkku muutti meille, kun olin ihan pieni. Äiti kertoi, että olin juuri oppinut kävelemään ja kun ensimmäisen kerran näin Pilkun, vaapuin sitä kohti leveästi hymyillen. Siinä tohinassa kadotin tuttini! ennen kuin huomasimmekaan, Pilkku oli siepannut sen suuhunsa. Se juoksi punainen tutti suussaan ympäri pihaa villisti eikä kukaan saanut sitä kiinni. Äitiä ja isää nauratti kamalasti, mutta minua ei niinkään. Se oli minun paras tuttini!

 

Pilkku oli silloin vielä ihan pieni, niin kuin minäkin. Sillä oli pörröinen musta turkki, ehkä vähän takkuisennäköinen. Hännänpäässä sillä oli vekkuli valkoinen pilkku ja sen vuoksi sitten ristimme sen tuttavallisesti Pilkuksi. 

 

Nyt minä olen jo kerholainen. Pilkku oli mukana silloinkin, kun menin ensimmäistä kertaa kerhoon. Toivoin, että Pilkkukin olisi saanut jäädä kerhoon. Mitähän siitäkin olisi tullut. Pilkku kerhossa, suukottelemassa kaikkien naamat märiksi maailman pehmoisimmalla kielellään. Sellainenhan se oli. Kiltti ja lempeä, kaikkien ystävä. 

 

Minulla on ikävä. Minulla on ikävä Pilkkua. Olin jo kauan tiennyt, että Pilkku oli kipeä. Se ei jaksanut leikkiä kanssani niin kuin ennen, eivätkä nakitkaan enää maistuneet sille. Äiti soitti eläinlääkärille, joka tulikin nopeasti tutkimaan Pilkkua. Eläinlääkäri näytti surulliselta, samoin äiti ja isä. Ihmettelin ja pelkäsin. Mitä oikein tapahtuu?

 

Keväällä Pilkku kuoli. Olin surullinen ja vihainen. Eihän Pilkku ollut edes vanha! En enää kuule tassujen tepsutusta keittiöstä enkä iloista haukahdusta pihatammen alta. Pilkku oli rakkain ystäväni. Minua itketti. Äiti ja isä olivat myös surullisia. Hautasimme Pilkun yhdessä rauhalliselle paikalle, vanhan vaahteran juurelle. Isä oli kaivanut kuopan, ja me äidin kanssa keräsimme kauniita kukkia Pilkun haudalle.

 

Äiti sanoi, että Pilkku pääsi koirien taivaaseen. Siellä on hyvä ja turvallista olla. Taivaan isä on luvannut pitää meistä kaikista huolta sittenkin kun kuolemme. Tiedän, että Pilkulla on kaikki hyvin. Se ei ole enää kipeä. Uskon, että Pilkku on saanut uusia ystäviä koirien taivaassa. Kaipaan sitä silti.

 

Kerhossa kerrottiin, että on pyhäinpäivä. Silloin voimme muistella meille rakkaita ihmisiä ja eläimiä, jotka ovat menneet taivaan kotiin. Katson Pilkun valokuvaa. Muistan sen lämpöisen kuonon, likaiset korvat ja nappisilmät. Minua naurattaa. Pilkku oli hassunnäköinen. Tulen rakastamaan sitä aina.

 

Voisinkohan huomenna viedä kynttilän rakkaan Pilkkuni haudalle?

 

Rukous
Rakas taivaan Isä, kiitos että saamme olla turvassa.
Sinun kämmenelläsi. Amen.

 

Keskustelkaa mieleen tulevista kysymyksistä. Laulakaa tai kuunnelkaa lopuksi esimerkiksi Herra kädelläsi.

 

Vinkki avoimeen päiväkerhoon: voit asetella tuikkuja suuren peilin päälle. Musiikin soidessa (esimerkiksi saviruukku, Tilkkutäkki 2 -levyltä) halukkaat aikuiset voivat käydä sytyttämässä tuikun muistellessaan heille rakkaita.

 

Aiheen tueksi:

  • Franzon Päivi: Surusaappaat (Lasten Keskus 2006)
  • Jalonen Riitta: Tyttö ja naakkapuu (Tammi 2004)
  • Kaskinen Anna-Mari; Castren Taru: Kerro minulle taivaasta: kun kuolema koskettaa (Kirjapaja 2004)
  • Tilkkutäkki-kokoelmat 1, 2, 3
  • Sibelius: Tuonelan joutsen, opus 22 nro 3
  • Beethoven: Pianosonaatti 14 cis-molli, opus 27 nro 2 : I-osa
  • Albinoni: Adagio in G