TEHTYJÄ ja KILPAILUUN TULLEITA KÄTTÄ PÄÄLLE –SOPIMUKSIA
Ministerit Stefan Wallin ja Henna Wirkkunen lupaavat viettää ensi vuonna nykyistä enemmän aikaa lastensa kanssa.
Ministeri Mauri Pekkarinen on sopinut pelaavansa säännöllisesti jalkapalloa lapsenlapsensa kanssa.
Ministeri Paavo Väyrynen ja Keminmaan nuorisokoti/Tiina Okkonen ovat tällä päivämäärällä sopineet seuraavan, lapsen lähtökohdista tehdyn Kättä päälle -sopimuksen: "Kehitämme yhdessä Keminmaan nuorisokotia antamaan nuorille yhä parempaa turvaa, hoivaa ja kasvatusta."
Ministeri Paula Risikko lupasi työssään ministerinä ottaa entistä paremmin huomioon lapsen edun ja äitinä olla enemmän kotona.
Lapuan tuomiokirkkoseurakunta lupasi rakentaa lapsille oman pienoiskirkon.
Vanessa Kurri on sopinut lastensa kanssa perheen yhteisestä eväsretkestä sekä siitä, että nuorempi tytär saa osallistua kasvimaan laittoon.
Toimittaja Keijo Leppänen on luvannut kuljettaa lapsiaan harrastuksiin ja kannustaa heitä harrastamaan asioita, joita nämä haluavat tehdä.
Pastori, Kirkon ulkomaanavun sidosryhmäjohtaja Marianne Heikkilä sopi pitävänsä töissäkin kännykän auki ja vastaavansa tyttärensä puheluihin tai ainakin tekstareihin. Pojan kanssa sovittiin, ettei kotona huudeta viikkoon vaan käytetään normaalia ääntä.
Kansanedustaja Petteri Orpo on sopinut Ruusa-tyttären kanssa, että rakentaa majaa ja menee kylpylään yhdessä tämän kanssa. Tytär halusi lisäksi lisää aikaa isältään.
Helsingin tuomiorovasti Matti Poutiainen on sopinut tekevänsä tyttärensä kanssa jotain kivaa lauantaisin.
Kapellimestari Atso Almila, Kalpa Hockeyn Oy.n puheenjohtaja Sami Kapanen, oopperalaulaja Johanna Rusanen ja Savon Sanomien päätoimittaja Jari Tourunen ovat luvanneet tehdä yhden hyvän teon tai päätöksen kuopiolaisten lasten hyväksi.
Suomen lähetysseuran lapsi- ja nuorisotyön kasvatussihteerit ovat sopineet huomioivansa kaikessa toiminnassaan erityisesti monikulttuurisen toimintaympäristön haasteissa lasten ja nuorten osallisuuden kehittämällä toimintatapojaan heidän kuulemisessa. Kaikessa leiritoiminnassaan se ottaa käyttöönsä leiriparlamentin.
Kontiolahdella haastekampanja: Kontiolahdella on tähän aihepiiriin liittyen seurakunta ja kunnan varhaiskasvatus yhdessä kulttuuripalvelujen kanssa haastanut aikuisia herkempään lasten kuulemiseen ja osallisuuden kokemiseen. -Kotiväelle on lähetetty haaste, jossa lasten vanhempia kutsutaan hiljentämään vauhtia ja pysähtymään lapsen ajatusten ja toiveiden äärelle. Yhteistä tekemistä on pyydetty kuvaamaan tekstein, piirroksin tai valokuvin – näistä tuotoksista kootaan näyttely, kertoo lapsityönohjaaja Sirkka Väätäinen.
Turun kaupungin kulttuurilautakunta hyväksyi 21.10.2009 Kättä päälle sopimuksen lapsiystävällisemmän Turun rakentamiseksi ja lasten hyvän elämän edistämiseksi. Sopimuksessa ovat mukana kaikki Turun kulttuuriasiankeskuksen tulosalueet: kaupunginkirjasto, kaupunginteatteri, museokeskus, Turun filharmoninen orkesteri.
Turun seurakuntayhtymä on lisäksi haastanut kaikki alueensa kasvatuksen ammattilaiset Kättä päälle –sopimuksiin.
Espoon seurakuntien lapsi- ja perhetyön toimijat haastoivat Espoon kaupungin päivähoidon ja MLL:n paikallisyhdistykset Kättä päälle -hankkeeseen 2.11.2009.
Nämä toimijat haastettiin edistämään omassa toiminnassaan sitä, että jokainen suomalainen saisi tietää lapsen oikeuksista ja että jokainen lapsi tulisi nähdyksi ja kuulluksi.
Espoon seurakuntien Lapsi- ja perhetyö haastaa espoolaiset diakoniatyöntekijät Kättä päälle -hankkeeseen. Haasteen kärkenä on lapsen äänen kuuleminen diakonian perhetyössä.
Espoon seurakunnat haastoivat FC Hongan Kättä päälle -hankkeeseen. FC Honka omisti 20.9.09 ottelunsa Lapsen oikeuksille ja haastoi edelleen otteluyleisön mukaan Kättä päälle -hankkeeseen.
Aleksandra (melkein 7 v) huolehtii läksyjensä tekemisen ja äiti tai isä tarkistavat ne. Lisäksi äiti ja isä lupaavat lukea Aleksandralle iltasadun vähintään kaksi kertaa viikossa.
Osapuolina Kättä päälle -sopimuksessamme on Jokipuiston 5. luokan oppilaat sekä opettaja. Sopimuksemme sisältää useamman kohdan. Olemme yhteisen keskustelun tuloksena sopineet tiivistetysti seuraavia asioita:
1. Autetaan sitä, joka tarvitsee apua.
2. Kuunnellaan sitä, jolla on asiaa. Kunnioitetaan puheenvuoroja.
3. Pidetään säännöllisesti luokan yhteisiä keskustelutunteja, joiden aiheisiin oppilaat ja opettajat valitsevat aiheita.
4. Pidetään säännöllisesti luokkakokouksia, joissa jokaisella on mahdollisuus tuoda omia ajatuksiaan ja mielipiteitään esille.
5. Annetaan työrauha luokassa, jotta jokaisella on mahdollisuus opiskella häiriöttömästi. Jokaisella on lupa opiskella itselleen sopivalla tavalla.
6. Ollaan toisillemme kilttejä ja ystävällisiä, jotta luokassa on kaikilla hyvä olla.
7. Jokainen kantaa vastuun työstään.
8. Työskentelemme yhdessä, yhteisen tavoitteen eteen niin rahallisesti kuin hyvän yhteishengen puolesta; keväällä lähdetään leirikouluun Vierumäelle.
9. Kunnioitamme jokaista omana itsenään emmekä kiusaa.
Sopimuksen osat kerätään luokan oveen puuksi. Tämä sopimus kantakoon hedelmää koko vuoden ajan.
Vantaan nuorisopalveluiden johtaja Eija Ahola, Vantaan nuorisopalveluiden työntekijät
Olemme tehneet seuraavan sopimuksen 30.10.2009: Kutsumme Vantaan nuorisopalveluiden työntekijöiden lapsia (n. 10kpl) herkuttelemaan ja jutustelemaan nuorisopalveluiden johtajan Eija Aholan kanssa. Iältään lapset ovat 6-13v. Lapset voivat kysellä heitä kiinnostavista asioista ja saada kokemuksen siitä, että Vantaalla virkamiehetkin ovat helposti lähestyttäviä ja kiinnostuneita lasten kuuntelemisesta. Haluamme näin edistää lasten kuulluksi tulemista, lapsia kunnioittavaa kohtaamista ja rohkaista heitä tuomaan äänensä esille myös jatkossa. Koemme olevamme lapsimyönteinen työpaikka, joka ymmärtää perheen merkityksen työntekijöilleen ja haluamme haastaa kaikki Vantaan työpaikat kuulemaan paitsi työntekijöidensä lasten, myös lasten ääntä yleensä!
Maaret (äiti), Rami 9v ja Anni7v sopivat käyvänsä kerran viikossa uimassa yhdessä perheen kesken.
Turun kaupungin kulttuurilautakunta hyväksyi 21.10.2009 esitetyn Kulttuurilautakunnan Kättä päälle -sopimuksen lapsiystävällisemmän Turun rakentamiseksi ja lasten hyvän elämän edistämiseksi. Sopimuksessa ovat mukana kaikki Kulttuuriasiankeskuksen tulosalueet (kaupunginkirjasto, Kaupunginteatteri, Museokeskus ja Turun Filharmoninen orkesteri). Sopimuksen pääpaino on lasten ja nuorten äänen vahvistamisessa ja paremmin kuuluviin saattamisessa. Kuuluvuutta tuetaan sopimuksessa mm. yhteistyöproduktioin, osallistamalla, painottamalla kohtaamista lapsen ja nuoren arjessa sekä jalkautumalla lasten ja nuorten luo kuulemaan tuntoja, mietteitä ja mielipiteitä.
Ennen sopimusesityksen lautakuntaan vientiä kuultiin myös turkulaisten lasten edustajiston mielipidettä sopimuksen sisällöistä. Kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Elina Rantanen esitteli sopimuksen Munterinkadun päiväkodin esikoululaisryhmälle tiedotustilaisuudessa 16.10. Konserttitalolla , jossa sopimuksen sisältöä avattiin myös kuvin ja sävelin. Lapset puolsivat sopimusta.
Muonion kunnan päivähoito ja Muonion seurakunnan päiväkerho ovat tällä päivämäärällä sopineet seuraavan, lapsen lähtökohdista tehdyn Kättä päälle -sopimuksen:.- järjestämme yhteisen iltapäivän Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2009, päivähoitolapset ja hoitajat tulevat vierailulle seurakunnan päiväkerhon tiloihin, yhteisiä leikkejä, laulua ja hartaushetki sekä välipala
Sopimusehdotus: Hanna-Riikka(12v) lupasi pestä ja imuroida perheen auton sisältä kerran kuukaudessa.
Äiti lupasi maksaa siitä hänelle 7 e/kerta.
Näin nuori oppii ottamaan vastuuta erilaisista kodin töistä.
Vehmaan 19 esikoululaista ja kolme opea ovat tehneet kättä päälle sopimuksen: Emme puhu toisten päälle, emmekä huuda toisten puheen yli. Sopimus kestää ainakin kaksi viikkoa.
20.10.2009 Vehmaan Päiväkoti Päiväkakkaran aikuiset ja lapset ovat tällä päivämäärällä solmineet seuraavanlaisen sopimuksen: Lupaamme olla huutamatta/puhumatta toinen toistemme päälle. Viljam 6v ja Adalmina 1,5v menevät vanhempiensa kanssa uimaan.
Teuvan Yhteiskoulu, 7A, 7B, 7C ja 7D:n luokanvalvojat, vetäjänä lv Eija-Leena Liukku eija-leena.liukku@teuva.fi
KÄTTÄ PÄÄLLE SEITSEMÄNSIEN LUOKKIEN LUOKKATOVEREIDEN KESKEN SEKÄ OPPILAAN JA HÄNEN VANHEMPIENSA VÄLILLÄ
Toteutettiin Teuvan Yhteiskoulussa 61 oppilaan kesken luokittain ja vanhempainillassa vielä kunkin oppilaan ja hänen vanhempiensa kanssa.
Taustatyö tapahtui luokissa luokanvalvojan tunnilla kolmen hengen ryhmissä sopimussisältöjä pohtien. Ryhmissä mietittiin vastauksia kysymyksiin, ”Millainen on hyvä luokkatoveri?” ja ”Mitä minä itse voin luvata tehdä luokkatoverin hyväksi?” Tavoitteena olisi saavuttaa luokassa positiivinen asenne luokkatoveria kohtaan, luottamuksellinen ilmapiiri ja yhteisöllisyyden henki siten, että tulevaa kolmea vuotta voisi vielä jälkeenpäinkin muistella mukavana yhdessäolon aikana. Ryhmätyön tulokset luokanvalvoja kokosi piirtoheitinkalvolle. Luokanvalvoja vielä puhtaaksikirjoitti keskinäiset sopimukset sopimuslomakkeelle, jonka jokainen oppilas allekirjoitti. Myös sopimuksen rikkominen ja sen selvittäminen otettiin huomioon, anteeksipyytämisen ja –antamisen harjaannuttamiseksi.Niinikään oppilaat esittivät ryhmätöinä toiveet hyvistä ja viisaista vanhemmista sekä vastaavasti lupaukset, mitä he itse voivat tehdä suhteen lujittamiseksi. Vanhemmille osoitettuja toiveita tuli lähemmäs sata koskien lähinnä perusturvallisuutta. Jokaisesta toiveesta ja lupauksesta, yhteensä noin 130 kpl, tehtiin kuvataiteen tunnilla ornamentein koristeltu huoneentaulu, jotka ripustettiin vanhenpainiltaa varten saliin. Sopimusten allekirjoittamista varten siis järjestettiin kasvatus-sisältöinen vanhempainilta, jossa kahdeksan oppilasta, kaksi kultakin rinnakkaisluokalta luki vanhemmille luokkien kaikki toiveet ja lupaukset. Tämä kohtaaminen oli aitoudessaan pysäyttävä. Lasten syvimmät tarpeet, tulla rakastetuksi ja kasvaa identiteetiltään terveeksi aikuiseksi käytiin yhdessä vanhempien kanssa vielä läpi kysymysten muodossa. Keskustelua veti opinto-ohjaaja luokanvalvojien ollessa luokkansa ryhmässä. Vanhempien kommentit tilaisuudessa ja sen jälkeen vahvistivat, että työskentelemme Elämän kokoisten asioiden parissa.
Sonja ja Jyrki tekivät poikansa kanssa sopimuksen jossa äiti ja isä lupaavat tulla mahdollisimman pian kun
Aarolla on asiaa. Aaro lupaa olla viivyttelemättä hammaspesulle
mennessä ja pukeutumisasioissa.
Olemme tehneet koko perheen yhteisen kättä päälle-sopimuksen.
Olemme sopineet, että joka päivä leikimme yhdessä (tai käymme luistelemassa, uimassa tai muuta harrastamassa) koko perhe yhtä aikaa. Lisäksi äiti tai isi lukee joka ilta Danielille iltasadun.
Vihdin seurakunnan kasvataustyö on sitoutunut käsittelemään lapsenoikeuksia perhekerhoisssa koko kauden 09-10 ja tekemään kaikissa kerhoissa (päiv'ä-, perhe-, ja iltapäiväkerhoissa sekä varhaisnuorten kerhoissa) kättä päälle sopimuksia. Kasvatustyö pitää esille näyttävästi kaikissa aamuhartauksissa,kouluvierailuilla, nuortenilloissa, isoskoulutuksissa, koko työyhteisön työntekijäkokouksissa sekä yhteistyökumppaneiden tilaisuuksissa Kättä päälle sopimusta esillä ja tekee sopimuksia. Aiheesta innostetaan paikallislehtiä tekemään juttu, jotta seurakuntalehden lisäksi aihe on esillä sekä asian tietoisuus lisääntyy.
Juhlavuosi on nyt....aihe jatkuu vaikka vuosi vaihtuukin!
Pakilan musiikkiopisto sekä Pakilan alueen päiväkodit lupaavat järjestää tulevan vuoden aikana musiikkiopistolla vähintään kaksi lastenkonserttia, joihin kutsumme päiväkotien lapset kuuntelemaan musiikkia sekä osallistumaan itse musisointiin soittaen ja laulaen.
Mynämäen SDP:n valtuustoryhmä on tehnyt Kättä Päälle sopimuksen, että se
toimillaan pyrkii edistämään lasten ja nuorten osalisuutta Mynämäen
kunnassa. Samalla Mynämäen SDP:n valtuustoryhmä on 9.11.09 valtuuston
kokouksessa haastanut Mynämäen kunnanvaltuutetut tekemään henkilökohtaiset
Kättä Päälle sopimukset omassa arjessaan sekä haastanut jokaisen valtuustoryhmän tekemään oman sopimusensa.Mynämäen SDP:n valtuustoryhmä
Me vanhemmat ja lapseni Santeri 10 v ja Noora 8 v olemme tehneet lasten aloitteesta sopimuksen yhteisestä illasta.
Yhteinen ilta vietetään perjantaisin. Lapset ovat tehneet jääkaapin oveen listan siitä, kenellä on toivomusvuoro. Mukana ovat vanhemmat ja isot lapset, pikkuveli 1,5v on vielä vain osallistujana.
Perjantai iltaisin tehdään yhdessä toimusvuorossa olevan perheenjäsenen toivoma ruoka, katetaan pöytä nätisti ja syödään yhdessä.
Tapa on ollut käytössä syksyn ja se on toiminut hyvin. Joinain kertoina siihen on liitetty
yhteinen askartelu tai peli. Kerran jopa laulettukin yhdessä, mitä yleensä emme tee. Nämä kaikki on tehty isojen lasten ideoimina.
Tapa on ollut niin hyvä, että sitä on tarkoitus jatkaa mahdollisimman pitkään.
Hei Äiti! Sopimusehdotus: Ei kinata. (Riidellä,ärsytetä,kiusata yms.)
Sopijaosapuolet:Maria ja Aarni. Olemme tehneet yhteisen Kättä päälle-sopimuksen:"Mul on turvallinen olo kun äiti ja isi kuuntelee mitä mä sanon". Omat kuvat piirretty ja sopimuksen sisältö myös.
Me täällä Tapiolan seurakunnassa, Espoossa olemme kaikissa Tapiolan seurakunnan perhekerhoissa tutustuneet Kättä päälle sopimukseen. Perheet saivat sopimuskaavakkeet. Ideana oli, että kun sopimukset ovat toteutettu, sopimukset kokemuksineen laitetaan kasvukirjan (vauvakirja) väliin talteen. Pohdittiin, että 10 vuoden tai jopa 20v kuluttua sopimus on arvokas aarre ja yhteinen muistelun aihe lapselle ja aikuiselle.Kiitos hienosta ideasta!
Olemme järjestämässä Satakunnassa Lapsen oikeuksien päivän tapahtumaa Kankaanpäähän ja mukaan tulossa 100-150 nuorta.
Sovimme tyttäreni Milajan 4,5v kanssa että leivomme kerran viikossa ja että otan hänet
mukaan ruuan laittoon parikertaa vähintään viikossa. Eilen teimme torttuja yhdessä ja viime viikolla hän sai tehdä herkullista porkkana-ananas salaattia.
Jonna-Julia 8v ja äiti sopivat että äiti nukkuu yhden yön kuukaudessa Jonna-Julian huoneessa yläkerrassa että saadaan hihitellä ja puhua tyttöjen juttuja :-).
Joni-Jaakko 5v ja äiti sopivat että äiti lukee iltasadun vähintään kerran viikossa.
Isä ja Kristian 9v ovat sopineet, että "liikutaan tai urheillaan vähintään kerran viikossa yhdessä"
Joonas 5 v ja äiti ovat sopineet, "että äiti tulis mun kaa välillä pihalle leikkimään, kun joskus isompien kavereiden leikit on niin rajuja."
Äiti ja Ilona 7v. sopivat: 30 halia ja pusua joka sunnuntai
Kalevi (61v) ja Leevi (3,5v) ovat sopineet, että kummallekin hankitaan kesällä vesipyssy, jota käytetään vain ulkona
Joona (3 v.) sopi leikkivänsä lautapeleillä äidin ja isän kanssa vähintään kerran viikossa ainakin jouluun 2009 asti.
1) Isi ja Heidi: Ostamme pizzaa läheisestä pizzeriasta joku päivä.
2) Isi ja Jenni: Illalla jutellaan rauhassa kaksistaan.
3) Isi ja Heidi: Heidi pääsee ensi vuonna matkalle yksin toisen tai molempien vanhempien kanssa.
4) Äiti ja Nikke: leikitään tänään legoilla.
5) Äiti ja Jenni: Äiti ostaa Jennille uuden tamgotschin hukkuneen tilalle (hukkunut löytyi niin sopimus raukesi).
Olen lyönyt kättä päälle lapsieni kanssa erikseen kahdesta eri matkasta tämän syksyn aikana, toinen tyttären (15 v) kanssa Kyprokselle ja toinen poikani (13 v) Tukholmaan.Sekä näitä matkoja että muitakin vain äidin kanssa kahden retkiä tehdään
aina vähintään 4 vuodessa. Niitä on tehty jo 10 vuotta ja tehdään seuraavat 10 vuotta.Loistava idea kerätä näitä sopimuksia yhteen esimerkiksi muille!
Virve Vera(6v) & Sara (8v) ovat luvanneet pitää vähintään kerran kuukaudessa "Prinsessa-päivän". Sinä päivänä lapset saavat valita mitä äidin kanssa tehdään..Esim. Ensin uimahalliin ja sitten Mäkkäriin syömään..tai elokuviin.. tai leivotaan yhdessä..jne. Aina yksi lapsi kerrallaan, jotta aika on vain ja ainoastaan hänelle :) Ja koko päivä !
Ines ja äiti sopivat 18.9.2009 että he ovat kahdestaan 1-4 tuntia kerran kuukaudessa sekä menevät yhdessä matkalle kerran vuodessa.
Frans ja äiti sopivat 18.9.2009 että Frans pääsee äidin ja isin kanssa kolmestaan minigolfaamaan Paavolaan ensi kesänä.
Matti ja äiti sopivat 18.9.2009 että koko perhe menee monta kertaa leikkipuistoon retkelle ja ottaa evääksi karkkia, leipää ja lihapullia.
Me vanhemmat olemme sopineet lastemme Kimmo (11v.), Miko ja Jan (10v.) ja Jetro (6v.) kanssa, että kysymme päivittäin lastemme kuulumisia ja osoitamme kiinnostusta ja välittämistä heidän tekemisiään kohtaan.Lisäksi sovimme, että osoitamme päivittäin rakkautta ja hellyyttä lapsiamme ja toisiamme kohtaan (esim. halaamalla ja suukottamalla).
Sovimme, että maalaamme tänään 4.10.2009 yhdessä prinsessataulun, johon Aino sai tarvikkeet ystävältään Nicolta.Kun isi tulee töistä, hän voi hoitaa Anton-pikkuveljeä (6kk) ja äiti ja Aino saa keskeytyksettä tehdä taulun valmiiksi.
Martta 4v sopi äitinsä kanssa, että lähdemme pyöräretkelle luontokeskukseen ja lintutornille heti sellaisena vapaapäivänä kun ei sada vettä! Ja matkaa sinne on varmaan edestakaisin yht.13 km.
Piispa Samuel Salmi ja nuoret Saara Antturi, Amanda Kaura ja Christina Elving-Andersen ovat 22.8.2009 sopineet Kättä päälle –sopimuksen: Oulun hiippakunnassa edistetään seurakuntavaaleja 2010 niin, että pyritään saamaan jokaiseen seurakuntaan nuorille luonteva äänestyspaikka. Nuoret äänestävät näissä vaaleissa ja kertovat asiasta toisille nuorille.
Sopimuksen sisältö: Lapset viedään syksyn 2009 aikana Serenaan uimaan. Siis viimeistään marraskuussa.
Jatkan iltasatujen lukemista meidän Noona prinsessalle niin vanhaksi kuin vain hän haluaa sekä lupaan, että prinsessa pääsee heinäkuussa ensimmäiselle lomamatkalleen. Ja lupaan löytää joka päivä aikaa olla Nonnulin kanssa sekä lupaan paljon ihania yhteisiä hetkiä ja PALJON RAKKAUTTA. Lupaan, että hän voi aina turvautua tarvittaessa äitiin, olen tukena ja turvana elämän poluilla.
HAASTEITA:
Sopimusehdotus: yhdessä olo lasten kanssa ei ole ikinä liikaa=)
Terveiset kaveriltasi: tässä hyvä haaste myös isompien lasten kanssa.=)...me sovimme milajan kans että leivomme kerran viikossa ja otan hänet mukaan ruuan laittoon vähintään parikertaa viikossa.=)
Sopimusehdotus: teimme sopimuksen että leivomme tyttöni 4,5v kanssa kerran viikossa ja otan hänet mukaan ruuan laittoon pari kertaa viikossa vähintään. eilen teimme torttuja ja viime viikolla pipareita. tytär sai itse ruokapuolelle tehdä herkullisen porkkana-ananas salaatin, ja lopputulos oli herkullinen.
Sopimusehdotus: Kirjoita lapsiystävällinen juttu lehteen tai haastattele lapsia tai aikuisia asian tiimoilta.
Sopimusehdotus: Toteuta Kättä päälle sopimus ryhmässäsi haluamallasi tavalla.
Sopimusehdotus: Toteuta Kättä päälle sopimus päiväkodissasi haluamallasi tavalla.
Sopimusehdotus: Toteuta Kättä päälle sopimus jääkiekko porukoissasi.
Sopimusehdotus: Haastan sinut työssäsi edistämään ja kehittämään lapsen oikeutta vaikuttaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Sopimusehdotus: Pidetään omassa työssämme ja sen suunnitelmissa nuorten oikeudesta tulla kuulluksi monipuolisesti esillä ja viedään tietoa eteenpäin, että laki velvoittaa kuulemaan nuoria.
Tiedoksenne, että olen vastannut piispoille osoitettuun Kättä päälle –haasteeseen ja solminut seuraavan sopimuksen: Piispa Seppo Häkkinen ja partiolippukunta Rautvuoren Vartijat ovat sopineet, että piispa osallistuu lippukunnan yöretkelle 25.-26.9.2009 Haapaniemen leirialueella Heinolan Paistjärvellä.
Sopimusehdotus: Edistä työssäsi Euroopan nuorisofoorumin hallituksessa lapsen oikeuksia ja lasten äänen kuulumista.
Lumijoen MLL:n yhdistys haastaa kaikki lumijokiset vanhemmat, mummit, kummit ja muut tekemään lasten kanssa ja lasten puolesta Kättä päälle - sopimuksia!
Sopimusehdotus: Suvi haastaa äidin joka sunnuntaiseen leipomuspuuhiin.
Pekka on haastanut Sinut tekemään Kättä päälle -sopimuksen.
Sopimuksen tarkoituksena on lapsen hyvän elämän edistäminen.
Sopimusehdotus: Mennään pitkästä aikaa pelaamaan yhdessä korista.
Sopimusehdotus: Viikon henkilö saa halutessaan esittää jonkun päiväkodissa samana päivänä tai viikon sisällä toteutettavan toiveen, joka ei maksa mitään.
Sopimusehdotus: Ehdotan että teet kättä päälle- sopimuksen Helmin kanssa, hänen pieniä toiveitaan kuunnellen ja teette jotain kivaa yhdessä!
Sopimusehdotus: Kotityöt jaetaan tasaisesti kaikkien perheenjäsenten kanssa, eikä kaikki kuormitu perheen äidille...
Konsta 4v ja Sini 2v on haastanut Sinut tekemään Kättä päälle -sopimuksen.
Sopimuksen tarkoituksena on lapsen hyvän elämän edistäminen.
Hei Äiti! Sopimusehdotus: Ei kinata. (Riidellä,ärsytetä,kiusata yms.)
Sopimusehdotus: Sovitaan, että hyvin yhdessä viihtyvät lapsemme saavat säännöllisesti viettää aikaa yhdessä leikin ja yhdessäolon parissa.
Sopimusehdotus: Rakas "Kummitus", tulisitko käymään meillä ennen joulua?
Sopimusehdotus: Rakkaat "Kummitukset", ehdittekö käymään meillä ennen joulua?
Osallistu tästä - kirjaa omat sopimuksesi!
Tästä voit kirjata oman sopimuksesi, tai vaikka useamman sopimuksen kerrallaan. Avaa linkistä sähköposti-ikkuna, kirjaa sopijoiden nimet ja sopimuksen aihe, ja paina Lähetä. Sähköposti lähtee osoitteeseen kattapaalle(at)lastenkeskus.fi.




